Kolmi­kymppinen amerikkalais­nainen kuljetti kullalla päällystetyn pyssyn Australiaan

Kullattua asetta ei ollut rekisteröity, eikä naisella ollut lupaa tuoda tai kantaa asetta Australiassa, jossa on muutenkin äärimmäisen tiukat aselait.

Ase oli päällystetty puhtaalla eli 24 karaatin kullalla.

Australian rajavartiolaitos pidätti 28-vuotiaan yhdysvaltalaisnaisen sen jälkeen, kun naisen hallusta löytyi kultainen käsiase.

Nainen lensi Yhdysvaltain Los Angelesista Australiaan Sydneyn lentokentälle sunnuntaina. Sydneyssä hänen matkatavaroistaan löytyi käsiase, joka oli päällystetty puhtaalla kullalla.

Asetta ei ollut rekisteröity, eikä naisella ollut lupaa tuoda tai kantaa asetta Australiassa, rajavartiolaitos kertoo tiedotteessaan. Nainen ei myöskään ollut tehnyt ilmoitusta aseesta Australian tulli- ja rajaviranomaisille.

Naiselle luettiin syytteet Sydneyssä maanantaina. Hän on vapaalla takuita vastaan.

Australiassa on hyvin tiukat aselait, jotka säädettiin vuoden 1996 joukkoampumisen jälkeen. Joukkoampumisessa Port Arthurissa kuoli 35 ihmistä.

Australiassa on esimerkiksi laitonta ”tarkoituksellisesti” tuoda maahan aseita ilman ennakkolupaa. Pahimmillaan lain rikkomisesta voi saada kymmenen vuotta vankeutta, kertoo yhdysvaltalainen CNN-kanava.

Ase paljastui matkalaukun läpivalaisussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat