Miljoonia maksaneessa Italian matkailu­videossa juotiinkin slovenialaista viiniä Sloveniassa

Sosiaalisessa mediassa kiusalliseen valoon joutunut matkailuvideo maksoi italialaisministeriölle yhdeksän miljoonaa euroa.

Firenzen katedraali on yksi Italian kuuluisimmista nähtävyyksistä. Katedraalia esiteltiin Italian matkailuministeriön ideoimassa kampanjassa.

Italian matkailuministeriön ideoimasta kampanjasta tuli jotain muuta kuin siitä oli suunniteltu. Ministeriön tilaamalla videolla ihmiset juovat nimittäin slovenialaista viiniä, eivätkä edes Italiassa, vaan Sloveniassa.

Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters ja brittilehti The Guardian.

Armando Testa -viestintäryhmän tekemä matkailuvideo maksoi ministeriölle yhdeksän miljoonaa euroa, ja sen oli tarkoitus nostaa esiin Italian-matkailua. Video levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa, jonka käyttäjät huomasivat, että osa materiaalista oli kuvattu muualla kuin Italiassa.

Open to Meraviglia -niminen video on osa viestintäryhmältä tilattua videoiden sarjaa. Suomeksi sen voisi kääntää esimerkiksi Avoin ihmeelle -nimiseksi. Videolla animoitu, italialaisen taiteen symbolia Venusta esittävän hahmon ulkonäkö on tehty muistuttamaan lukuisia sosiaalisen median vaikuttajia.

Videolla moderni Venus syö pizzaa ja esittelee Italian tunnetuimpia nähtävyyksiä, kuten Rooman Colosseumia ja Firenzen kuulua katedraalia. Videolla näkyy myös ryhmä muita nuoria juomassa viiniä aurinkoisella terassilla. Kohtaus on kuin suoraan italialaisesta elokuvasta.

Tarkkasilmäiset huomasivat nopeasti, että videon terassi sijaitseekin todellisuudessa Slovenian Cotarissa, lähellä Italian rajaa. Lisäksi pöydällä olevassa viinipullossa on etiketti, jossa lukee niin ikään Cotar, mikä viittaa Slovenian puolella kasvavaan rypäleeseen.

Ministeriön tilaaman viestintäryhmän edustajat eivät olleet tiistai-iltaan mennessä kommentoineet asiaa.

Italian matkailuministeri Daniela Santanche on kuitenkin ehtinyt kommentoida kampanjaa. Santanchen mukaan videon arvostelijat ovat ”snobeja”, ja hän korosti, että videolla esiintyvän vaikuttajahahmon avulla Italia pyrkii houkuttelemaan nuoria matkailijoita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat