Jos haluaa jotakin hyvin tehtyä, parasta tehdä se itse. Vanha venäläinen sananlasku toimii varsinkin vaikeina aikoina.
Viinan kotipolton buumi alkoi Venäjällä koronapandemiasta ja jatkuu nyt, kun sota ja pakotteet kurittavat taloutta ja tuontia. (Kirjoitin tuontioluiden tarjonnasta aiemmin).
Kotipolton yleisyys muistuttaa jo perestroikan aikoja 1980-luvun jälkipuoliskolla, kun alkoholin myyntiä ja käyttöä koskevat rajoitukset olivat Neuvostoliitossa erittäin tiukat. Mutta yksi keskeinen ero tilanteessa on. Nyky-Venäjällä viinanpoltosta ei joudu vankilaan. Ainakaan vielä.
Kun venäläiset alkavat tehdä ostoksia pahan päivän varalle, niin ensimmäiseksi moni ostaa sokeria, tattaria ja... välineet viinapannuun, jos niitä ei kotona jo ole. Tällä ei varmisteta vain sitä, että viinaa on saatavilla. Viinanpoltto on myös tapa osoittaa, että olen vapaa ja riippumaton valtion kontrollista. En kysy tai tarvitse tähän keneltäkään lupaa!
Välineistön voi ostaa erikoiskaupasta kaikkine hienouksineen 20 000–30 000 ruplan hintaan (noin 220–330 euroa). Tai sitten voi käyttää kekseliäisyyttä ja vanhaa kattilaa ja väsätä viinapannun itse datšalla.
Tämä erikoiskaupan kokonaisuus kotiviinan tekemiseksi maksaa yli 25 000 ruplaa.
Lopuksi tarvitaan 20 litraa puhdasta vetää, kahdeksan kiloa sokeria, hiivaa ja 16 tuntia omaa aikaa.
Jos kaikki menee niin kuin toivottu, tuloksena on noin kuusi litraa juomaa, jonka vahvuus on 40 tilavuusprosenttia. Eli 12 puolen litran vodkapulloa. Yhden pullon hinnaksi tulee sellainen 54 ruplaa, kun puolen litran vodkapullosta saa kaupassa maksaa ainakin 380 ruplaa.
Kotona itse pullo saattaakin maksaa enemmän kuin alkoholi, jonka se sisältää.
Erikoiskaupassa myydään tyhjiä pulloja 80–160 ruplan hintaan.Erään laskelman mukaan puoli litraa autotallissa valmistettua alkoholia maksaa 54 ruplaa
Venäläiset uskovat, että kotipolttoinen on tavarana luotettavaa. Ainesosat ovat tiedossa ja kunnossa. Sanotaan, että tehtailla halvan vodkan valmistukseen käytetään viljaa, johon on sekoitettu sahanpurua. Suodattimet vaihdetaan paljon harvemmin kuin pitäisi. Luulen, että tämä on totta.
Venäjällä on nyt pääsääntöisesti kahdenlaisia viinanpolttajia. Toiset tekevät juomaa intohimosta tislaamiseen. He kilpailevat, kenellä on paras välineistö. He eivät säästä rahaa uusia laitteita hankkiessaan. Joskus heillä on oikea minitehdas autotallissa. Tuotannosta suurin osa annetaan lahjaksi ystäville ja tuttaville. Homma on jaloa käsityöläisyyttä.
Tuotteita artisaaniviinan tekijöille.
Ylellinen pannu.
Viinanpolttoon voi ostaa erilaisia ainespakkauksia.
Toiset polttavat itselleen. Yleensä ne ovat maalaisia. Heillä on vähemmän tuotantoa, tai riippuu tietenkin siitä, paljonko he juovat. Lomakylässä lähellä Pietaria tutustuin viime vuonna kolmeen kaveriin, jotka edustivat tätä ryhmää. He rakensivat viinapannun improvisoiduista välineistä. He olivat ostaneet vain silikonipiiput. Ne maksoivat noin 500 ruplaa (5,5 euroa).
Seurasi kuitenkin ongelmia: kaksi kolmesta kaverista päätyi sairaalaan ruokamyrkytyksen vuoksi. Peräti kolme kertaa vuoden aikana. He eivät kuitenkaan lopettaneet juomista. Mitä muuta he tekisivät? Venäläisissä pikkukylissä on aina ollut vähän työllistymismahdollisuuksia, ja sodan alun jälkeen töitä on ollut entistäkin vähemmän.
Kumpikaan näistä kahdesta kotipolttajien ryhmästä ei siis riko lakia, jos he eivät saa kimmoketta ansaita tuotannollaan. Valtio ei halua jakaa monopolia, ja siksi rangaistus alkoholin laittomasta myynnistä on ankara: suuret sakot tai jopa vankeutta. Teoriassa olisi mahdollista rekisteröityä virallisesti mutta lisenssihinta on melkein 10 miljoonaa ruplaa (yli 110 000 euroa), joten se siitä.
Itse tehdyllä viinalla on kaikesta huolimatta markkinat. Myyjän täytyy vain varautua paikallisen poliisin ”vähennyksiin” (rahaa tai tavaraa). Kaverini keräsi huolella tehdylle tisleelleen parissa kuukaudessa noin 30 ostajan asiakaskunnan eräässä kylässä Leningradin piirikunnassa. Suurin osa asiakkaista on ravintoloitsijoita, jotka toimivat laillisesti.
Päävoittajia tässä kaikessa ovat tietenkin välineistön valmistajat. Laitteiden tuotanto on kasvanut Venäjällä kymmenkertaiseksi kymmenen viime viime vuoden aikana. Hinnat ovat kaksinkertaistuneet kolmessa vuodessa.
Tuoreiden tutkimusten mukaan Venäjä ei kuulu kärkijoukkoon, kun verrataan alkoholin kulutusta eri maissa.
Enpä tiedä. Kotipolttoisen kulutusta tuskin kukaan mittaan. Ja kun samaan aikaan viinakauppojenkin määrä on nousussa, ehkäpä sijoitus juomisen MM-tilastoissa olisi kuitenkin kymmenen kärjessä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, viinakauppoja on Venäjällä enemmän kuin koskaan.
Surullisista syistä venäläiset eivät enää osta ja juo entiseen tapaan länsimaisia juomia. Pakotteista huolimatta niitä on jonkin verran tarjolla, mutta hinnat ovat melkoiset. Pietarilaisessa KB-kaupassa ranskalainen konjakki maksaa nyt noin 2 000 ruplaa (noin 25 euroa), kun se ennen maksoi 1500 ruplaa (myyjät vannovat konjakin todella olevan ranskalaista, mutta eivät kerro, miten se on kauppaan tullut). Ravintoloissa ja baareissa käydään vähemmän.
Kotioloissa viina virtaa. Todellisuutta halutaan pakoon.
Toistan kansan uuden sananlaskun:
Nyky-Venäjällä on oltava juovuksissa pitääkseen pään selvänä.
Kirjeitä Venäjältä -sarjassa Helsingin Sanomiin kirjoittavat nyt Pietarista paennut Mihail, moskovalainen Jan ja Venäjän Karjalassa töitä tekevä Ivan. Heidän oikeita nimiään ei julkaista turvallisuussyistä. Työ riippumattomana journalistina on tekijöille uhka, joka voi johtaa Venäjällä pidätykseen tai vankeuteen. Jutut kootaan ja tiedonhankintaa tehdään myös HS:n toimituksessa. Tuotanto ja editointi: Tuija Pallaste / HS