Turkin puolustusministeriön mukaan turkkilaisia evakuoivaa sotilaskonetta ammuttiin Sudanissa, uutisoi Turkin valtiollinen Anadolu-uutistoimisto.
Pienaseen tulitus ei aiheuttanut loukkaantumisia koneessa olleille ja kone laskeutui turvallisesti Sudanin pääkaupunki Khartumin pohjoispuolella sijaitsevalle sotilaslentokentälle, puolustusministeriö kertoo.
Taistelevat osapuolet ovat syyttäneet toisiaan sovitun tulitauon rikkomisesta.
Sudanin armeija syytti RSF-joukkojen tulittaneen turkkilaiskonetta, mutta RSF-joukot kielsivät väitteen, kertoo brittilehti Independent.
RSF-joukot taas syyttivät Sudanin armeijan tehneen ilmaiskuja kahteen joukkojen tukikohtaan Khartumin lähialueilla, kertoo brittilehti The Guardian.
Sudanin asevoimat ja puolisotilaalliset RSF-joukot ilmoittivat myöhään torstai-iltana jatkavansa vuorokauden vaihteessa päättynyttä tulitaukoa 72 tunnilla.
Tulitauon on määrä jatkua sunnuntai-iltaan asti.
Alkuviikosta neuvoteltu kolmipäiväinen tulitauko alkoi tiistaina vuorokauden vaihduttua. Se näytti aluksi pitävän, mutta myöhään tiistaina armeijan kerrottiin tehneen ilmaiskuja RSF-joukkoja vastaan pääkaupunki Khartumissa. Tämän jälkeen tulitauko horjui entisestään keskiviikkona ja torstaina muun muassa uusien ilmaiskujen myötä.
Sudanin taistelut alkoivat huhtikuun puolivälissä, kun armeijan komentajan Abdel Fattah al-Burhanin ja hänen varamiehensä, kenraali Mohamed Hamdan Dagalon erimielisyydet Dagalon komentamien RSF-joukkojen sulauttamisesta Sudanin armeijaan kärjistyivät avoimeksi yhteenotoksi.
Sudanin terveysministeriön mukaan taisteluissa on kuollut yli 500 ihmistä ja noin 4 200 on haavoittunut. Todellisten lukujen uskotaan olevan huomattavasti suurempia.
Taisteluiden myötä Sudanista on evakuoitu runsaasti ulkomaalaisia, myös suomalaisia. Sen sijaan miljoonat sudanilaiset yrittävät selviytyä taisteluiden keskellä vesi-, ruoka-, lääke- ja polttoainepulasta.
YK on varoittanut, että jopa yli 270 000 ihmistä saattaa paeta taisteluja. Ainakin noin 25 000 sudanilaisen kerrotaan paenneen naapurimaihin.