Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin 4. elokuuta 2022 julkaisema Ukraina-raportti suututti monet sekä Ukrainassa että lännessä.
”Ukrainan taistelutaktiikka vaarantaa siviileitä” -otsikolla julkaistua raporttia pidettiin muun muassa Venäjää myötäilevänä ja löyhästi tehtynä.
Amnesty muun mussa syytti raportissaan Ukrainan armeijaa siviilien hengen laittomasta vaarantamisesta, koska sotilaskohteita oli perustettu lähelle asutusta, kouluja ja sairaaloita.
The New York Times (NYT) on saanut käsiinsä kopion järjestön johtokunnan teettämästä 18-sivuisesta selvityksestä. Siinä todetaan, että elokuinen raportti sisälsi useita virheitä.
Amnesty pahoitteli jo elokuussa Ukraina-raportin aiheuttamaa ”tuskaa ja vihaa” ja lupasi teettää riippumattoman arvioinnin selvittääkseen, mikä raportissa oikeastaan meni pieleen ja miksi. Järjestön mukaan arvioinnin tarkoitus olisi selvittää myös, oliko Ukraina-raportin sisältö ylipäätään lain mukaista.
18-sivuisen selvityksen kokoamiseen osallistui viiden kansainvälisen humanitaarisen oikeuden asiantuntijan arviointipaneeli. Selvitys koottiin muun muassa haastattelemalla Amnesty Internationalin työntekijöitä.
NYT:n mukaan selvitys antoi osin armoa Ukraina-raportille. Selvityksen mukaan oli esimerkiksi asianmukaista arvioida, totteleeko hyökkäävän osapuolen lisäksi myös puolustaja sodan lainalaisuuksia. Lisäksi selvitys totesi, että Amnestyn asiakirjojen mukaan Ukrainan joukot kävivät puolustustaisteluja usein turhan lähellä siviilejä.
Kansainvälisen oikeuden mukaan konfliktin molempien osapuolten on pyrittävä suojelemaan siviilejä huolimatta siitä, kummalla puolella he taistelevat.
Arviointipaneelin tekemä selvitys päätti kuitenkin yksimielisesti, että Ukraina-raportti oli ”monin tavoin vääristelty”, ja että tärkeimmät siinä esitetyt johtopäätökset, joiden mukaan Ukraina olisi rikkonut kansainvälistä oikeutta, eivät olleet riittävän hyvin perusteltuja niiden todisteiden valossa, joita Amnestyllä oli saatavilla.
Ukraina-raporttia pidettiin myös kielellisesti epätarkkana, epäselvänä ja ”osittain oikeudellisesti kyseenalaisena”. Lisäksi sitä pidettiin löyhästi tehtynä, sillä siinä esitettiin vain pinnallisesti se, mitä kaikkea sodan säännöt kieltävät sekä mitä sääntöjä Ukraina väitetysti oli rikkonut.
NYT:n toimitukseen päätynyt selvityksen kopio oli päivätty helmikuun alussa.
Amnestyn raportteja on totuttu pitämään erityisen uskottavina huolimatta siitä, että niiden tiedot kerätään äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa.