Viisi ihmistä kuollut ammuskelussa Texasissa, epäilty edelleen vapaalla jalalla

Epäiltyä ampujaa ei ollut saatu kiinni vielä Suomen aikaan sunnuntain vastaisena yönä.

| Päivitetty

Viisi ihmistä on kuollut ammuskelussa Texasissa, poliisi kertoi muun muassa yhdysvaltalaisen uutiskanavan ABC Newsin mukaan lauantaina.

Ammuskelu tapahtui jonkun kotona, mutta ABC News ei tarkentanut, oliko kyseessä epäillyn ampujan vai ammuskelun uhrin tai uhrien koti. Varhain sunnuntaina uutistoimisto Reuters kertoi, että ammuskelu tapahtui epäillyn miehen naapuritalossa.

Epäilty ampuja käytti AR-15-mallin kivääriä. Kyseinen asetyyppi on ollut usein esillä Yhdysvalloissa tapahtuviin ammuskeluihin liittyen.

Poliisin mukaan ammuskelu tapahtui sen jälkeen, kun jotkut epäillyn naapureista olivat valittaneet melusta. Epäilty ampuja oli ammuskellut puoliautomaattisella kiväärillä talonsa etupihalla ja melu piti naapurien vauvaa hereillä.

Ammuskelu tapahtui puoliltaöin paikallista aikaa Clevelandissa Texasissa.

Epäiltyä ei ollut saatu kiinni vielä Suomen aikaan sunnuntain vastaisena yönä, eli häntä etsittiin vielä lähes 20 tuntia ammuskelun jälkeen. Epäilty on aseistautunut ja päihtynyt, viranomaiset sanoivat.

Clevelandissa ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa ja poissa mahdolliselta rikospaikalta tutkinnan ollessa käynnissä.

Kaikkia uhreja ammuttiin samassa talossa. He olivat poliisin mukaan kotoisin Hondurasista. Reutersin mukaan talossa oli tapahtuma-aikaan yhteensä kymmenen ihmistä, ampuja pois lukien.

Neljä uhreista todettiin kuolleeksi tapahtumapaikalla. Yksi todettiin kuolleeksi sairaalassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat