Yhdysvallat syyttää Kiinan rannikko­vartiostoa filippiiniläis­alusten häirinnästä

Yhdysvallat sanoo tukevansa Filippiinejä Etelä-Kiinan merellä.

Kiinalaisalus, jonka Filippiinien rannikkovartiosto ajoi pois läheltä Thitun saarta viime viikolla.

Yhdysvallat syyttää Kiinaa filippiiniläisten alusten häiriköinnistä Etelä-Kiinan merellä.

”Me vaadimme Kiinaa lopettamaan provosoivan ja vaarallisen toimintansa”, sanoi Yhdysvaltain ulkoministeriö lauantaina julkaisemassaan lausunnossa.

Yhdysvallat vakuutti lausunnossa tukevansa Filippiinejä Kiinan rannikkovartioston ”jatkuvan navigointivapauden rajoittamisen” suhteen Etelä-Kiinan merellä. Yhdysvaltojen mukaan hiljattain julkaistut kuvat ja videot näyttävät Kiinan harjoittamaa filippiiniläis­alusten häirintää ja pelottelua alusten partioidessa omalla talousalueellaan.

Uutistoimisto AFP:n mukaan viime päivinä lähellä Spratlysaaria kävi tapaus, jossa Kiinan rannikkovartioston alus ja filippiiniläinen partioalus olivat törmätä.

Kiina väittää lähes koko Etelä-Kiinan meren kuuluvan itselleen. Spratlysaaret sijaitsevat Filippiinien, ja Vietnamin välisellä merialueella ja moni valtio väittää niiden kuuluvan omiin alueisiinsa.

Yhdysvaltojen mukaan Filippiinien armeijaan ja valtion aluksiin tai lentokoneisiin, kohdistunut aseellinen hyökkäys Tyynellä valtamerellä johtaisi Yhdysvaltojen osallistumiseen Filippiinien puolustukseen.

Mailla on vuonna 1951 allekirjoitettu keskinäinen puolustussopimus.

Filippiinien presidentin Ferdinand Marcos Jr:n on määrä vierailla Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin vieraana ensi viikolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat