Sudanin armeijan pelätään estäneen viimeiset Britannian evakuointi­lennot

Britannian parlamentin jäsenen mukaan evakuoitavien ihmisten matka Khartumista lentotukikohtaan estettiin.

Britannian kansalaisia nousemassa evakuointikoneeseen Wadi Seidnan lentotukikohdassa keskiviikkona.

Britannian kansalaisia on kerrottu jääneen jumiin Sudaniin, kertoo brittilehti The Guardian. Ihmiset olivat menossa Khartumin lähellä sijaitsevaan Wadi Seidnan lentotukikohtaan, kun heidän matkansa katkaistiin.

”Olen saanut viestejä, joiden mukaan Sudanin asevoimat ovat estäneet ihmisiä kulkemasta Khartumista lentokentälle” kertoi Britannian parlamentin jäsen Alicia Kearns.

Kearnsin mukaan tietoja kuitenkin vahvistetaan yhä. Viimeisten evakuoitavien joukossa oli tarkoitus olla yksityishenkilöitä sekä Britannian julkisen terveydenhuoltojärjestelmä NHS:n lääkäreitä.

Sudanissa on käyty kiivaita taisteluita asevoimien ja puolisotilaallisten RSF-joukkojen välillä jo kaksi viikkoa.

Useat maat, myös Suomi, ovat evakuoineet kansalaisiaan Sudanista. Britannia oli aiemmin neuvonut kansalaisiaan ottamaan riskin tulituksen keskellä ja pyrkimään lentotukikohtaan. Yhteensä Britannian ilmavoimat on evakuoinut Sudanista Kyproksen kautta 1 500 ihmistä.

Sudanin rajoilla pelätään humanitaarista katastrofia, sillä monet ovat yrittäneet kävellä satoja kilometrejä Etelä-Sudaniin tai odottaneet Egyptin vastaisella rajalla päiväkausia vähän ruoan ja veden turvin.

Sudanissa on yritetty saada useita kertoja aikaan tulitauko, mutta taistelut ovat jatkuneet siitä huolimatta. YK:n pääsihteeri António Guterres sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan maan olevan ”hajoamassa palasiksi”.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat