Lehti: Mereen on hukkunut niin moni, että Tunisian hautaus­maat ovat täynnä

Välimerellä on tapahtunut tänä vuonna enemmän haaksirikkoja kuin kertaakaan sitten vuoden 2017.

Barkallahin hautausmaalla Sfaxissa kaivettiin hautoja mereltä löytyneille kuolleille siirtolaisille.

Tunisiassa suunnitellaan uusien hautausmaiden rakentamista, kertoo brittilehti The Guardian. Olemassa olevilla hautausmailla ei ole tilaa kaikille niille Välimerellä hukkuneille siirtolaisille, joiden ruumiit ovat huuhtoutuneet Tunisian rannoille. Uusia kuolleita löytyy päivittäin kymmeniä.

Ihmisoikeusjärjestö Tunisian punaisen puolikuun mukaan viime vuonna yli 800 ruumista löydettiin yksin Sfaxin alueelta Tunisian itärannikolla. Alkuvuoden 2023 aikana kuolleita on löydetty jo yli 300.

Hautajaisia on järjestetty päivittäin ja Sfaxin alueen sairaalat ja ruumishuoneet ovat täynnä.

”Oikeuslääketieteelliset osastot ovat romahtamassa, hautausmaat ovat romahtamassa. Ruumiit ovat limbotilassa”, sanoi tutkija Filippo Furri.

Oman haasteensa aiheuttaa kuolleiden tunnistaminen, kertoo ruumiiden etsimiseen erikoistunut aktivisti, sillä suurin osa ihmisistä löytyy ilman henkilöllisyys­todistuksia ja oltuaan vedessä päiviä.

Vuoden 2023 ensimmäiset kuukaudet olivat erityisen kohtalokkaita Välimeren ylitystä yrittäville siirtolaisille. YK:n mukaan Välimerellä tapahtui enemmän haaksirikkoja kuin kertaakaan sitten vuoden 2017. Osaa merellä kuolleista ei löydetä välttämättä ikinä.

Italiaan on tänä vuonna saapunut elossa 35 000 siirtolaista. Heistä lähes 20 000 on lähtenyt meren ylitykseen Tunisian rannalta, arvioi YK:n pakolaisjärjestö.

Eteläisiä EU-maita Italiaa ja Maltaa on syytetty velvollisuuksien laiminlyömisestä Välimerellä. Kansainvälisen merenkulkuoikeuden mukaan mailla on velvollisuus auttaa siirtolaisia merellä, mutta maita syytetään hitaasta reagoinnista hätäkutsuihin.

Italialla on sopimus Libyan kanssa Välimeren partioinnista, mutta Tunisian kanssa vastaavanlaista sopimusta ei ole. EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson sanoi perjantaina, että yhteistyötä voitaisiin lisätä.

Sopimuksen tekoa on vaikeuttanut se, että Tunisiaa hallitsee itsevaltaisesti presidentti Kais Saied. Hän on muun muassa yrittänyt häätää kaikki maahanmuuttajat Tunisiasta ja kaapannut itselleen lähes kaiken päätäntävallan maassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat