Kymmenen ihmistä on kuollut ammuskelussa Ecuadorin suurimmassa kaupungissa Guayaquilissa, kertoo uutistoimisto AFP. Ecuadorilaisen Expeso-lehden mukaan ammuskelu tapahtui lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä paikallista aikaa.
Lehden mukaan kahdeksan ihmistä olisi kuollut paikan päällä.
Poliisi kertoi viestipalvelu Twitterissä sunnuntaiyönä paikallista aikaa etsivänsä tekijöitä. Poliisi ei ole vahvistanut, että tekijä tai tekijät olisi löydetty.
Expreson tietojen mukaan uhrit olivat katsomassa ecuadorilaisjoukkueiden Técnico Universitarion ja Barcelona SC:n välistä jalkapallo-ottelua paikallisen kaupan sisällä ja sen ulkopuolella, kun ammuskelu alkoi.
”Luulimme aluksi, että äänet tulivat ilotulituksista”, paikallinen asukas kertoi lehdelle.