Kuusi kuoli ja yli 20 loukkaantui kolari­sumassa, syynä tomumyrsky

Syynä Illinoisin osavaltiossa tapahtuneisiin ketjukolareihin oli tomumyrsky, joka peitti näkyvyyden Interstate 55 -valtatiellä lähes kokonaan.

Kymmeniä autoja lojui romuttuneina Interstate 55 -valtatien varrella kolarien jälkeen.

| Päivitetty

Kuusi ihmistä kuoli ja ainakin 24 loukkaantui Illinois’n osavaltiossa Yhdysvalloissa tapahtuneissa ketjukolareissa maanantaina. Asiasta kertovat uutistoimisto Reuters sekä eri amerikkalaismediat.

Tuhoisa kolarisuma tapahtui Interstate 55 -valtatiellä puolilta päivin paikallista aikaa. Kolareissa oli osallisena arviolta 40–50 henkilöautoa sekä useita isompia ajoneuvoja, mukaan lukien raskaita ajoneuvoyhdistelmiä.

The New York Timesin mukaan loukkaantuneet olivat 2–80-vuotiaita. Osa loukkaantui lievästi, osa hengenvaarallisesti, viranomaiset kertovat. Ainakin kaksi ajoneuvoyhdistelmää oli syttynyt tuleen kolareissa.

Osavaltion poliisin mukaan syynä kolareihin oli äkillinen tomumyrsky. Kuivilta pelloilta pöllynnyt tomu peitti näkyvyyden tiellä lähes kokonaan. Olosuhteet vaikeuttivat myös pelastustöitä.

Kolarit tapahtuivat Farmersvillen kaupungin lähellä, noin 320 kilometrin päässä osavaltion suurimmasta kaupungista Chicagosta.

Interstate 55 -valtatien liikenne oli poikki 27 kilometrin matkalta molempiin suuntiin vielä tunteja kolarien jälkeen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat