Ruotsi­demokraattien Åkesson: EU-jäsenyyttä on arvioitava uudestaan

Åkesson ei kuitenkaan vaadi Ruotsin eroa lähiaikoina. Hänestä EU-jäsenyys on on lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä Ruotsille ”realistinen yhteistyön muoto”.

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson kesäkuussa 2021.

Oikeistopopulististen ruotsi­demokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson sanoo, että Ruotsin EU-jäsenyyttä on arvioitava uudelleen.

”On monia syitä arvioida jäsenyyttämme unionissa vakavasti”, Åkesson kirjoittaa tiistaina sanomalehti Aftonbladetin mielipideosastolla.

Tekstin otsikossa Åkesson sanoo EU:sta tulevan ”pakkopaita” Ruotsille.

Åkesson myöntää, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä jäsenyys Euroopan unionissa on ”realistinen yhteistyön muoto”. EU:n pitäisi hänen mielestään keskittyä ydintehtäväänsä eli jäsenmaidensa väliseen kauppaan.

”Hieman pidemmällä aikavälillä – – kehitys on harmillisesti menossa väärään suuntaan.”

Åkessonin mukaan Ruotsi on menettämässä sananvaltaansa esimerkiksi maahanmuutto­asioissa.

Ruotsin työ- ja integraatioministeri Johan Pehrson pitää Åkessonin ajatusta kestämättömänä.

”On täysin poissuljettua, että harkitsisimme EU-jäsenyyttämme [uudestaan]. Meidän on harkittava uudelleen, pitäisikö meidän liittyä euroon vai ei”, Pehrson sanoo Ruotsin yleisradiolle SVT:lle.

Pehrson edustaa Ruotsin liberaalipuoluetta.

Ruotsidemokraatit on Ruotsin oikeistohallituksen tukipuolue. Se ei siis osallistu hallituksen työskentelyyn mutta tukee sen esityksiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat