Ugandan parlamentti hyväksyi tiistaina maailman ankarimmaksi kutsutun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vastaisen lain.
Lakiesitys siirtyi takaisin parlamentin käsittelyyn sen jälkeen, kun maan presidentti Yoweri Museveni oli pyytänyt parlamenttia käsittelemään uudelleen joitakin kohtia alkuperäisestä esityksestä.
Tiistaina hyväksytty lakiesitys sisältää kuitenkin suurimman osan alunperin maaliskuussa hyväksytyn lain ankarimmista kohdista, kuten pitkät vankeusrangaistukset ja kuolemanrangaistuksen.
Muun muassa Yhdysvallat, Euroopan unioni, YK sekä lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet Ugandan suunnitelmat, ja vaatineet maata perääntymään lainsäädännöstään.
”Meillä on suojeleva kulttuuri. Läntinen maailma ei tule hallitsemaan Ugandaa", parlamentin puhemies Annet Anita Among sanoi tiistaina äänestyksen jälkeen uutistoimisto AFP:n mukaan.
Presidentti palautti lakiesityksen parlamenttiin huhtikuun loppupuolella. Syyksi kerrottiin toive jyrkentää lakiesitystä vielä entisestään. Uutistoimisto AFP:n ja Reutersin mukaan Museveni oli kuitenkin pyytänyt esitykseen myös lievennyksiä länsimaiden vastareaktioiden seurauksena.
Lakiesityksestä poistettiin nyt muun muassa kohta, jonka mukaan pelkästään itsensä määritteleminen homoseksuaaliksi olisi rangaistavaa. Homoseksuaalisuuteen ”osallistuminen” on kuitenkin uuden esityksen mukaan rikos, josta on mahdollista tuomita elinkautinen vankeusrangaistus.
”Törkeästä homoseksuaalisuudesta”, kuten seksin harrastamisesta hiv-positiivisena, voidaan puolestaan tuomita kuolemanrangaistukseen.
Presidentti oli pyytänyt parlamenttia poistamaan laista juuri kohdan, jonka mukaan ”törkeästä homoseksuaalisuudesta” tuomittaisiin kuolemaan. Parlamentti kuitenkin hylkäsi presidentin pyynnön, joten kuolemanrangaistus säilyi laissa.
Lisäksi laki sallii muun muassa 20 vuoden vankeustuomion langettamisen ”homoseksuaalisuuden edistämisestä”, minkä on katsottu kriminalisoivan mahdollisesti myös vähemmistöjen oikeuksien puolustamisen.
Laki siirtyy seuraavaksi jälleen takaisin presidentti Musevenille, joka voi joko allekirjoittaa lain tai palauttaa sen taas parlamentille.
Vähemmistöjen oikeuksien äänekkäänä vastustajana tunnettu Museveni on ilmoittanut allekirjoittavansa lain, kunhan siihen on tehty tiettyjä muutoksia. Hän on aiemmin vaatinut lakiin esimerkiksi homoseksuaalien ”eheyttämiseen” tähtäävien toimien lisäämistä.
Mikäli Museveni palauttaa lakiesityksen parlamenttiin kolmannen kerran, parlamentti voi kahden kolmasosan enemmistöllä ohittaa presidentin veto-oikeuden ja pakottaa lain läpi.
Ugandassa ”homoseksuaaliset teot” ovat jo nyt laittomia. Maassa tehtiin vuonna 2009 laajasti maailmalla kritisoitu lakiesitys, jonka perusteella seksistä saman sukupuolen edustajan kanssa voitaisiin tuomita kuolemaan.
Lopulta lakia toimeenpantaessa vuonna 2014 kuolemanrangaistus kuitenkin muutettiin elinkautiseksi.