Miltä näyttää baari, johon on osunut Venäjän ohjus, joka tappoi 27 ihmistä? Vuosi tapahtuman jälkeen se näyttää reiältä katukuvassa. Ihmiset kuolivat, baari katosi. Mutta me emme luovuta.
Venäläinen ohjus tuhosi 2. maaliskuun 2022 Stary Hem -ravintolan Harkovan keskustassa Vapaudenkadulla, 27 ihmistä sai surmansa, mutta vuotta myöhemmin baari aukesi uudelleen. Nyt se on Yliopistonkadulla.
Menin Stary Hemiin sen uudessa paikassa. Siellä oli harkovalaisen Alkohol Ukulele -bändin keikka. Yhtyeessä on seitsemän jäsentä, ja se on ollut nimensä veroinen: sekoitus ukuleleja ja alkoholia. Ensin mainituilla soitetaan, viimeksi mainitun innoittamana bändi kirjoittaa kappaleitaan.
Keikalla ystäväni Jurek vitsaili, ettei bändi nykyisin ole aivan nimensä veroinen.
Yksi soittajista – Anton Derbilov – puuttui. Hän liittyi kansalliskaartiin heti asevelvollisuusaikansa alkajaisiksi. Anton lähti suojelemaan maataan ja läheisiään. Muutkin soittajat ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi, mutta tänä iltana he olivat lavalla.
Tässä oli Stary Hem -baari vielä vähän yli vuosi sitten.
Alkohol Ukulele -bändin jäseniä keikalla.
Kun kotimaassa on ollut käynnissä täysimittainen sota jo yli vuoden ajan, on tottunut siihen, että päivät alkavat uutisilla kuolleista. Joka aamu sitä tarkastaa, onko Bahmutin liepeillä taisteleva ystävä ollut verkossa pitkään aikaan. Jos ei, mitä siitä päätellä?
”Voi vittu, en voi uskoa tätä.” Kun näin nämä sanat ystäväni Jurekin tweetissä eräänä aamuna, ymmärsin heti, mitä oli tapahtunut.
Kaksi viikkoa Alkohol Ukulelen keikan jälkeen tällä seitsemän soittajan bändillä oli lopullisesti yksi jäsen vähemmän.
Jurek postasi Antonin kuvan ja lisäsi tekstin: ”Lepää rauhassa, Tosik. Painukaa vittuun te venäläiset.”
Kohta sosiaalisen median uutisvirtani olivat täynnä Antonin kuvia ja muistoja hänestä.
Anton rakenteli sotilasaiheisia pienoisfiguureja, jotka esittivät merkittäviä ukrainalaisia sotapäälliköitä ja kenraaleja. Hän oli ihana aviomies ja kolmen tyttären isä.
Hänen yksikkönsä tuli ensimmäisenä kotiseutuni miehitettyihin kaupunkeihin kuten Izjumiin ja vapautti Balaklian ja Borovan.
Sotilas Anton Derbilov.
Pommituksiin voi tottua. Sotauutisiin voi tottua, viesteihin voi tottua.
Mutta siihen, että menettää ihmisen – jonkun läheisen tai tutun – joka päivä, ei voi tottua.
Antonin perhe ja ystävät kokoontuivat hänen hautajaisiinsa. Yhdellä sotilaista oli hihassaan natsa, jossa luki ”Ukraina tai kuolema”.
Anton haudattiin Sankarien kujalle kaupungin hautausmaalla. Se on laaja aukio, jonne kuolleet sotilaat haudataan. Jokaisella haudalla on Ukrainan lippu, joillakin haudoilla vainajan yksikön lippu. Nopean laskutoimitukseni mukaan siellä oli noin 300 uutta hautaa, kaikkia en tosin pystynyt laskemaan.
Kaatuneiden sotilaiden tarkka lukumäärä ei ole tiedossa. Ukraina ei julkista kaatuneiden määrää tietyistä syistä johtuen. On myös valtava määrä sotilaita, joiden kohtalo on tuntematon. Osa voi olla sotavankina. Monia pidetään ”kadonneina”.
Ukrainassa on sanonta, että sankarit eivät kuole. En ole siitä enää niin varma.
Tuolta tummalta taivaalta he katsovat
kuolleet runoilijat ja sankarit
kaikki he jotka uskoivat niin lujasti
valoisaan tulevaisuuteesi.
S. Fomenko