Venäläisen palkkasotilasryhmän Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin antoi perjantaina lausunnon, jonka mukaan Wagner-joukot vetäytyvät Ukrainan Bahmutista voitonpäivän jälkeen eli 10. toukokuuta.
Vetäytymisen syyksi Prigožin kertoo ammuspulan.
”10. toukokuuta 2023 meidän täytyy antaa asemamme Bahmutissa puolustusministeriön yksiköille ja vetää Wagner-yksiköt takaleiriin nuolemaan haavojamme”, hän sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Prigožinin mukaan Wagner-joukkojen edessä Bahmutissa ilman ammuksia on ”järjetön kuolema”. Hän myös syytti Venäjän sotilasjohtoa ”kymmenientuhansien” Wagner-sotilaiden kuolemasta ja haavoittumisesta, kertovat Reuters ja AFP.
Jo aiemmin on tiedetty, että Wagnerin joukot ovat kärsineet tuntuvia tappioita erityisesti Bahmutin taisteluissa. Yhdysvallat arvioi toukokuun alussa tiedustelutietoihinsa vedoten, että Venäjä olisi menettänyt noin 100 000 sotilasta viimeisen viiden kuukauden aikana yksin Bahmutissa. Määrästä yli 20 000 olisi kuollut, ja puolet kuolleista on Yhdysvaltain arvion mukaan Wagner-palkkasotilasryhmän sotilaita.
Prigožin on syyttänyt aiemmin kovasanaisesti Venäjän sotilasjohtoa siitä, ettei hänen palkka-armeijansa ole saanut tukea taisteluihin kaupungin hallinnasta.
”Heikkona näyttäytyvä vihollinen houkuttelee vastahyökkäykseen.
Wagner on toiminut suuressa roolissa Bahmutin taisteluissa, ja Wagnerin vetäytyminen kaupungista olisi selkeä vastaisku Venäjälle.
Se, että Prigožin uhkaa Wagnerin vetäytyvän kaupungista, ei kuitenkaan tarkoita, että niin tapahtuu tai Prigožin sitä oikeasti suunnittelisi.
Ukrainalaisen sotilasasiantuntijan, eversti Petro Tšernikin mukaan Prigožinin puheet saattaa olla juoni, jolla ukrainalaisjoukot pyritään houkuttelemaan ansaan. Tšernik arvioi, että Venäjä yrittää Prigožinin sanomisten avulla saada itsensä näyttämään todellisuutta heikommalta. Heikkona näyttäytyvä vihollinen houkuttelee vastahyökkäykseen, johon ei välttämättä vielä oltaisi kuitenkaan valmiita.
”Tässä saattaa olla koira haudattuna. He saattavat näyttää olevan vetäytymässä, jolloin meille tulisi houkutus lähteä vastahyökkäykseen. Todellisuudessa kukaan ei ole menossa minnekään”, Tšernik arvioi uutistoimisto Ukrinformin mukaan.
”En luota venäläisiin. Kaikkeen heidän sanomisiinsa tulee suhtautua suurella varauksella.”
Ukrainan varapuolustusministeri Hanna Maliar taasen sanoi perjantaina, että Venäjä kärrää Bahmutin rintamalle entistä enemmän Wagner-sotilaita, jotta venäläiset kykenisivät valtaamaan kaupungin voitonpäivään mennessä 9. toukokuuta eli ensi tiistaina.
”Vihollinen tekee kaikkensa saadakseen Bahmutin hallintaansa 9. toukokuuta mennessä. Tämän saavuttaakseen he tuovat Wagnerin sotilaita muilta rintamilta ja käyttävät joukkoja maahanlaskujoukkojen täydentämiseksi”, Maliar sanoi Ukrainan Pravdan mukaan.