Venäjällä ja venäläisten hallitsemilla alueilla Ukrainassa muun muassa rautatieverkostoon, öljynjalostamoihin ja muihin infrastruktuurikohteisiin tehdyt iskut viime aikoina kielivät siitä, että Ukrainan kauan odotettu vastaisku on lähestymässä tai jo alkanut.
Ennakkoiskujen tavoitteena kun on esimerkiksi vaikeuttaa Venäjän sotajoukkojen huoltoa ja toimintaa Ukrainassa. Näin arvioivat uutistoimisto AFP:n haastattelemat asiantuntijat.
Ukraina ei ole myöntänyt osallisuuttaan iskuissa. Erityisesti on isketty kohteisiin, joilla on vaikutusta raja-alueiden sekä miehitetyn Krimin niemimaan huoltoyhteyksiin.
”Kaikki tämä on ollut hyökkäyksen valmistelua”, Kiovassa toimivan CACDS-tutkimuslaitoksen apulaisjohtaja Mihailo Samus arvioi AFP:lle.
”Olen varma siitä, että iskujen määrä tulee lisääntymään.”
Venäjän hallitsemilla alueilla, kuten Krimillä, on tehty iskuja erityisesti polttoainekeskuksiin, joiden toiminta on oleellinen venäläisjoukkojen liikkumiskyvyn takaamiselle.