Metrovaunussa havaittiin savua, ihmiset rikkoivat paniikissa ikkunoita päästäkseen ulos

Lontoon poliisin ja palokunnan mukaan savun haju oli todennäköisesti peräisin metrojunan jarruista.

Metroliikenne pysäytettiin Lontoossa Clapham Commonin asemalla noin iltakahdeksalta Suomen aikaa, kun vaunussa olleet ihmiset ryhtyivät rikkomaan ikkunoita päästäkseen ulos. Brittimedioiden mukaan juna oli ilmeisesti lähtenyt asemalta liikkeelle, mutta pysähtynyt sitten yllättäen. Samalla matkustajat vaunussa olivat havainneet savua ja savun hajua.

BBC:n ja The Telegraphin haastattelemien paikalla olleiden mukaan vaunun ovet olivat pysäytyksen jälkeen lukitut. Vaunun matkustajat yrittivät pyrkiä junasta pois, ja kun ovet eivät auenneet, he ryhtyivät paniikissa rikkomaan vaunun ikkunoita ulos päästäkseen.

Tapahtuma-aikaan metroaseman laiturilla ollut Jamie McConkey kertoo BBC:lle, kuinka ihmiset junassa huusivat ja hakkasivat ikkunoita. Myös laiturilla olleet yrittivät vääntää ovia auki heitä auttaakseen. Lopulta jotkut saivat rikottua metrovaunun ikkunat ja matkustajat kiipesivät niiden kautta ulos. McConkeyn mukaan myös asemalla tuntui voimakas savun haju.

The Independent -lehden julkaisemalla videolla näkyy, kuinka ihmiset pakenevat vauhdilla junasta ja asemalta.

BBC:n mukaan Lontoon palokunta ei havainnut paikalla tulipaloa. Sen ja Lontoon raitioliikenteestä vastaavan poliisin BTP:n mukaan savun haju oli todennäköisesti peräisin metrojunan jarruista. Jarrupöly saattaa muistuttaa tulipalosta syntynyttä savua, poliisi kertoo.

Viranomaisten mukaan kukaan ei tiettävästi loukkaantunut tapahtuneessa. Tapaus aiheutti myöhästymisiä Lontoon metroliikenteessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat