Yhteensä 5 006 venäläistä oli perjantai-iltaan mennessä kirjoittanut samana päivänä julkaistun vetoomuksen ohjaaja Jevgenija Berkovitšin, 38, ja käsikirjoittaja Svetlana Petritšukin, 43, puolesta. Ensimmäinen allekirjoittaja on maanpaossa toimivan Novaja Gazeta -lehden Nobel-palkittu päätoimittaja Dmitri Muratov.
Berkovitš ja Petritšuk pidätettiin torstaina ja moskovalainen Zamoskvoretškin oikeus määräsi heidät perjantaina kahden kuukauden tutkintavankeuteen. Syyttäjä vaatii teatterintekijöille tuomiota ”terrorismin oikeuttamisesta”, josta on luvassa pisimmillään seitsemän vuoden vankeustuomio.
Svetlana Petritšukia kuljetettiin oikeussaliin perjantaina Moskovassa.
Poliisi ratsasi torstaina samaan aikaan ohjaajan pidätyksen kanssa myös hänen äitinsä Jelena Efrosin ja 88-vuotiaan isoäitinsä, kirjailija Nina Katerlin asunnon Pietarissa.
”En tiedä, mitä tekemistä asuntoni ratsaamisella on Moskovassa esitettävän näytelmän kanssa”, Katerli kommentoi uutissivusto Fontankalle.
Terrorismisyyte perustuu Petritšukin käsikirjoittamaan ja Berkovitšin ohjaamaan näytelmään Finist, varma haukka, joka sai ensi-iltansa jo 2020. Se kuuluu Berkovitšin johtaman Soso Tyttäret -teatteriryhmän ohjelmistoon.
Venäläisistä Isis-vaimoista kertova näytelmä toi Petritšukille viime vuonna Venäjän arvostetuimman teatteripalkinnon Kultaisen naamion parhaasta käsikirjoituksesta ja Berkovitšille ehdokkuuden parhaan ohjaajan palkinnon saajaksi.
Näytelmä sai Venäjän kulttuuriministeriön tukea ja kiitoksia muun muassa vankeinhoitolaitokselta sen jälkeen, kun teatteriryhmä oli vieraillut vankisiirtolassa Tomskissa.
Venäjän tutkintakomitea aloitti näytelmän syynäämisen jo tammikuussa, ja venäläisessä oppositiomediassa tapaus on nimetty stalinistiseen tyyliin ”uudeksi teatterijutuksi”.
Tutkintakomitean käyttämät asiantuntijat löysivät syytekirjelmän mukaan näytelmästä paitsi terrorismin oikeuttamista myös ”tuhoisan feminismi-ideologian tukemista”, kertovat Novaja Gazeta ja Mediazona.
Uutissivusto Meduzan julkaiseman dokumentin mukaan syyttäjien asiantuntijana on käytetty kolmen niin sanotun ”destruktologin” lausuntoa. Destruktologia on Venäjän ortodoksisen kirkon ulkoasiansuhteiden komitean jäsenen Roman Silantjevin kehittämä valetiede.
Näytelmä Finist, varma haukka on lainannut nimensä venäläiseen kansansatuun perustuvalta kansallisromanttiselta elokuvalta vuodelta 1976. Siinä Finist-sankarin haukka varoittaa hyökkäävistä vihollisista samalla kun ihmissusi on noitunut sankarin hirviöksi.
Syyttäjien syyniin joutunut menestysnäytelmä ei perustu fantasiaan vaan oikeuden pöytäkirjoihin ja muihin dokumentteihin lukuisista venäläisnaisista, jotka ovat lähtivät 2014–2019 terroristijärjestö Isisin perustamaan ”islamilaiseen valtioon” terroristien puolisoiksi.
Berkovitšin asianajaja Sergei Badamšin puolusti 2016–2017 moskovalaista filosofian opiskelijaa Varvara Karaulovaa. Opiskelija pidätettiin vuonna 2015 Istanbulissa hänen pyrkiessään Syyriaan netistä löytämänsä terroristipuolison kumppaniksi. Karaulova sai neljän ja puolen vuoden tuomion mutta pääsi vapaaksi huhtikuussa 2019.
Puolustuksen mukaan Finist, varma haukka on terrorisminvastainen näytelmä. Asianajajien annettiin tutustua syytekirjelmään 15 minuutin ajan ennen syytettyjen määräämistä tutkintavankeuteen.