Yli 50 kuollut yhteen­otoissa Manipurissa

Väkivaltaisuudet puhkesivat alueella alkuviikosta osavaltion etnisten ryhmien välillä.

Manipurin osavaltion pääkaupungissa Imphalissa puhkesi alkuviikosta väkivaltaisuuksia.

Etnisten ryhmien välisissä yhteenotoissa itäisen Intian Manipurissa oli lauantaihin mennessä kuollut jo 54 ihmistä, kertoo intialainen uutistoimisto Press Trust of India (PTI). Loukkaantuneita on yli 150.

Väkivaltaisuudet puhkesivat alueella alkuviikosta eri etnisten ryhmien välillä.

Hillitäkseen yhteenottoja alueen kuvernööri Anusuiya Uikey antoi torstaina poliisille alueella toimivallan käyttää ”kaikkia mahdollisia keinoja” pidätystilanteissa, kertoo uutiskanava CNN. Määräys tunnetaan Intiassa niin sanottuna ”ammu ensisilmäyksellä” -määräyksenä. Alueelle myös lähetettiin armeijan joukkoja.

Yhteenotoissa muun muassa sytytettiin autoja ja rakennuksia tuleen ja alueen hallinto sulki internetin viideksi päiväksi. Alueen viranomaiset evakuoivat uutistoimisto AFP:n mukaan jopa 20 000 ihmistä yrittäessään estää väkivaltaisuuksien eskaloitumisen.

Manipurin suurin etninen ryhmä ovat pääosin hindulaiset meiteit, jonka Intia on suunnitellut lisäävänsä niin kutsuttujen rekisteröityjen heimojen listalle. Tätä kautta nämä voisivat saada parempaa terveydenhuoltoa, koulutusta ja valtion virkoja.

Jos niin tapahtuu, muut alueen ihmiset kuitenkin pelkäävät, että he menettävät mahdollisuutensa etuihin ja töihin. Alueella elää 34 pienempää rekisteröityä heimoa.

Meiteiden mukaan ryhmä haluaa rekisteriin, jotta se voi suojella maitaan ”laittomilta maahanmuuttajilta Myanmarista” ja muilta siirtolaisilta. Väkivaltaisuuksien taustaa selventää muun muassa Times of India -sanomalehti.

Vaikka Intian kastijärjestelmä virallisesti lakkautettiin jo vuonna 1950, on se kuitenkin todellisuudessa yhä olemassa. Jopa neljännes Intian 1,4 miljardista asukkaista kuuluu Intian rekisteröityihin heimoihin tai kasteihin. Rekisteröityihin heimoihin kuuluu yleensä Intian alkuperäiskansoihin kuuluvia heimoja, joita on syrjitty vuosisatoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat