Kuningas Charles III:n ja kuningatar Camillan kruunajaiset sujuivat lauantaina enimmäkseen juuri niin kuin odotettiinkin: brittiläisen mallikkaasti ja näyttävästi.
Pienen pientä kauneusvirhettä tarkkaan koordinoiduissa ja kellotetuissa tapahtumissa oli kuitenkin havaittavissa, kun Canterburyn arkkipiispa Justin Welby asetteli kruunut ensin Charlesin ja sitten Camillan päähän.
Kun Welby aloitti Charlesin kruunauksen, arkkipiispa joutui hetken pyöräyttelemään ja muljauttelemaan 2,2 kilon painoista kruunua saadakseen sen tyydyttävästi paikalleen. Kun kruunu oli Charlesin päässä, Welby kyyristyi nopeasti kuninkaan kasvojen tasalle ja teki pikatarkistuksen, kuin parturi, varmistuakseen työnsä laadusta.
Camillan kruunaus alkoi vaivalloisen näköisesti, kun kuningatar joutui korjaamaan asentoaan tuolissa ja ikään kuin hypähtämään taaksepäin, jotta arkkipiispa pääsi oikeisiin asemiin.
Welbyn asetellessa kruunua Camillalle kuningatar vaikutti hermostuneelta ja tuntui sanovan pari sanaa, ikään kuin antaakseen ohjeita. Sanat eivät välittyneet tv-lähetyksen kautta.
Kun kruunu oli paikallaan, Camilla korjaili vasemman kätensä etusormella joitakin hiuskiehkuroita muutamalla sukauksella kruunun reunan alle.
Kun Welby sai kruunun Camillan päähän ja rukouksen lausuttua, Camilla vaikutti rentoutuvan. Kuningattaren kasvoille tuli hymy.
The Guardian -lehden uutiseurannassa tapahtumaa luonnehdittiin niin, että ”Welbyn piti hieman kamppailla” saadakseen kruunun Charlesin päähän.
Samassa yhteydessä lehti huomautti kuitenkin, että historiassa on sattunut isompiakin kömmähdyksiä. Pari kertaa kruunu on lehden mukaan asetettu kruunajaisissa väärin päin kuninkaiden päihin.
Kun vuorossa oli Camillan kruunaus, ”Welbyllä oli taas hieman ongelmia saada kruunu päähän”, Guardian tulkitsi.
Marie Claire -aikakauslehden mukaan kruunaukset sujuivat ”kömpelösti”.
”No, pitihän jonkin mennä mönkään”, lehden verkkosivujen jutun jälkiotsikossa sanottiin.
Kruunaukset voi katsella jutun alussa olevalta videolta.