Viranomaiset ovat pelastaneet Luoteis-Meksikossa lähellä Yhdysvaltojen rajaa 113 siepatuiksi joutunutta siirtolaista. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP:n mukaan Sonoran alueen syyttäjäntoimisto.
Siepatut siirtolaiset ovat syyttäjän mukaan kotoisin useasta maasta ympäri maailmaa Etelä-Amerikasta, Väli-Amerikasta, Karibialta ja Aasiasta.
Viisi ihmistä, joita epäillään siirtolaisiin kohdistuneista rikoksista, pidätettiin operaation yhteydessä.
Siirtolaiset löydettiin San Luis Río Coloradon alueelta. Löytö tehtiin toisen tutkinnan seurauksena, jossa etsittiin kymmentä siepatuiksi epäiltyä Kolumbian kansalaista. El País -sanomalehden mukaan seitsemän kadonneet kolumbialaiset löytyivät bensa-asemalta läheltä San Luis Río Coloradoa.
Viime kuussa samalta alueelta löydettiin 63 siirtolaista, jotka oli siepattu näiden pyrkiessä Yhdysvaltain rajalle. Kaikki heistä pelastettiin elossa.
Meksikon ulkoministerin Marcelo Ebrardin mukaan siirtolaisia houkutellaan Yhdysvaltain rajalle lupaamalla, että nämä pääsevät maahan.
Entisen presidentin Donald Trumpin hallinto teki koronapandemian alkuaikoina maahantulorajoituksia, joiden myötä myös turvapaikanhakijoita saatettiin käännyttää rajalta. Rajoitukset kuitenkin poistuvat ensi viikolla. Meksikon viranomaiset ovat pyytäneet, etteivät siirtolaiset matkustaisi rajalle toivoen, että pääsevät Yhdysvaltoihin.