Saksan liitto­kansleri: EU:n on laajennuttava ja muutettava päätöksen­tekoaan

Olaf Scholz haluaisi EU:n siirtyvän kohti määräenemmistöpäätöksiä ja vähentävän vaatimusta yksimielisyydestä. Scholz puhui EU-parlamentille Eurooppa-päivänä.

Liittokansleri Olaf Scholz oli kutsuttu Eurooppa-päivänä puhumaan EU-parlamentille Strasbourgissa.

| Päivitetty

Bryssel

Saksan liittokansleri Olaf Scholz sanoi tiistaina Euroopan parlamentille, että EU:n on muutettava päätöksentekoaan siinä vaiheessa, kun mukaan tulee uusia jäsenmaita.

Scholz liputti Eurooppa-päivänä vahvasti EU:n laajenemisen puolesta ja sanoi, että EU:n on pidettävä lupauksensa naapureilleen eli Länsi-Balkanille, Ukrainalle, Moldovalle ja Georgialle. Kaikki nämä maat tavoittelevat EU-jäsenyyttä tulevina vuosina.

Scholzin puheen aikana Venäjän presidentti Vladimir Putin esiintyi voitonpäivän juhlissa Moskovassa. Scholz kuittasi tämän toteamalla, ettei EU tunne pelkoa Putinin paraatien edessä.

”Toukokuun yhdeksännen päivän viesti ei ole Moskovan vaan meidän”, Scholz sanoi.

Scholzin mukaan EU tarvitsee enemmän päätöksentekoa, joka perustuu jäsenmaiden määräenemmistöön. Nykyisin jäsenmaiden on päätettävä yksimielisesti muun muassa ulkopolitiikasta ja verotuksesta, mikä tarkoittaa, että yksikin maa pystyy jarruttamaan, vaikka enemmistö haluaisi muuta.

Saksa on koonnut viime viikkoina EU-maista ”ystävien ryhmän”, yhdeksän maan joukon, joka on sitoutunut edistämään määräenemmistöpäätöksiä.

Suomi on lähtenyt mukaan ystäväryhmään. Mukana ovat Saksan ja Suomen lisäksi Ranska, Espanja ja Italia, Benelux-maat Hollanti, Belgia ja Luxemburg sekä Slovenia.

Scholz sanoi, että sadan prosentin yksimielisyyden sijaan olisi nähtävä, että myös neuvottelut ja kompromissien teko hyödyttävät vähemmistöä ja takaavat samalla tavoin demokraattisen legitimiteetin.

”Toukokuun yhdeksännen päivän viesti ei ole Moskovan vaan meidän.”

Scholz oli pyydetty puhujaksi EU-parlamenttiin ”Tämä on Eurooppa” -puhesarjassa, jossa muun muassa Suomen pääministeri Sanna Marin (sd) on puhunut aiemmin. Parlamentti on tällä viikolla koolla Strasbourgissa Ranskassa.

Ideana on, että parlamentti pyytää eurooppalaisjohtajia linjaamaan Eurooppa-näkemyksiään ja tarjoaa myös parlamentaarikoille tilaisuuden väitellä heidän kanssaan.

Scholzin mukaan EU:n on saatava viimein päätökseen neuvottelut uudesta maahanmuuttosopimuksesta, joka on ollut vireillä vuodesta 2020 lähtien mutta edennyt hitaasti jäsenmaiden vastahakoisuuden takia.

”Olemme ottaneet askelia, mutta tehdään se valmiiksi ennen EU-vaaleja”, Scholz vetosi. EU-parlamentin vaalit ovat hieman yli vuoden päästä.

Liittokanslerin mukaan eurooppalaisten olisi helpompi hyväksyä myös työperäinen maahanmuutto, jos maat saisivat sovituksi pelisäännöt kaikkeen maahanmuuttoon. Maahanmuuttosopimukseen on kaavailtu solidaarisuusmekanismia, jossa EU-alueelle tulleiden pakolaisten vastaanottoa jaettaisiin nykyistä tasaisemmin jäsenmaiden kesken.

Scholz myötäili komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin näkemystä, jonka mukaan EU:n ei pidä tehdä Kiinasta ”irtikytkentää” vaan vähentää Kiina-riskejään.

Tähän liittyen Scholz vaati EU:ta viemään päätökseen neuvottelut kauppasopimuksista muun muassa Mercosur-maiden, Meksikon, Intian, Indonesian, Australian ja Kenian kanssa. Mercosuriin kuuluvat Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay.

Jos neuvottelut sopimuksista venyvät, joku muu tulee ja muokkaa pelisäännöt, ja silloin tuskin noudatetaan EU:n ympäristö- ja työlainsäädännön vaatimuksia, Scholz varoitti.

Scholzin mukaan maailmasta on tulossa moninapaisempi, useiden suurvaltojen kokonaisuus, jossa Euroopan on oltava mukana. Sisäänpäin ei pidä kääntyä, Scholz viestitti.

”Ne, jotka elättävät nostalgisia muistoja Euroopan valta-asemasta tai jotka myötäilevät kansallisia supervaltafantasioita, ovat juuttuneet menneeseen”, Scholz sanoi.

Hänen mukaansa Eurooppaa kuunnellaan vain silloin, kun se puhuu yhdellä äänellä.

”Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut, miten olennaista tämä on.”

Scholz vaati EU:ta lisäämään yhteistyötään puolustuksessa ja tekemään yhdessä puolustushankintoja.

Scholz linjasi Eurooppa-politiikkaa edellisen kerran linjapuheessaan Prahassa elokuussa 2022.

Tuolloinkin hänen pääviestinsä oli, että EU:n on laajennuttava, mutta sitä ennen unionin päätöksentekojärjestelmää pitää uudistaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat