Bussipysäkillä tapahtuneen päälle­ajon kuolon­uhrien määrä nousi kahdeksaan

Katumaasturi ajoi bussipysäkillä olleen ihmisryhmän päälle Brownsvillen kaupungissa siirtolaisten avustuskeskuksen ulkopuolella.

Poliisi suoritti tutkintaa tapahtumapaikalla Brownsvillessä sunnuntaina.

Texasissa sunnuntaina bussipysäkillä tapahtuneen päälleajon kuolonuhrien määrä nousi maanantaina kahdeksaan, kertoivat Yhdysvaltain tiedotusvälineet. Sunnuntaina uutisoitiin seitsemästä kuolonuhrista ja noin kymmenestä vammoja saaneesta.

Katumaasturi ajoi bussipysäkillä olleen ihmisryhmän päälle Meksikon rajalla sijaitsevassa Brownsvillen kaupungissa. Ihmiset olivat odottamassa pysäkillä siirtolaisten avustuskeskuksen ulkopuolella.

Kuljettaja oli ajanut punaisia päin. Poliisi tutkii, oliko törmäys onnettomuus vai tahallinen teko.

Silminnäkijä kertoi uutistoimisto AFP:lle, että katumaasturin kuljettaja oli huutanut loukkauksia pysäkillä olleelle ryhmälle ennen autonsa kiihdytystä.

Päälleajon jälkeen sivulliset ottivat auton kuljettajan kiinni ja luovuttivat tämän poliisille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat