Iran hirtti maanantaiaamuna Arakin kaupungissa kaksi miestä. Syynä oli Koraanin häpäiseminen ja profeetta Muhammedin loukkaaminen, uutistoimisto AFP siteerasi oikeuden päätöstä.
Miehiä syytettiin ateismin levittämisestä ja islamin loukkaamisesta sosiaalisen median ryhmissä.
Amnesty Internationalin mukaan Iran madalsi kuolemantuomion kynnyksen sokeeraavan matalalle.
Lauantaina Iran teloitti ruotsalais-iranilaisen Habib Chaabin syytettynä terrorismista, minkä Ruotsi ja EU tuomitsivat ankarasti.
Iranissa pidätetään yhä useammin mielivaltaisesti EU:n sekä Iranin ja EU:n kaksoiskansalaisia, Euroopan neuvosto sanoi lausunnossaan.
Kuolemantuomion täytäntöönpanoa odottaa paraillaan myös terrorismista tuomittu saksalais-iranilainen mies.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan vain Kiinassa langetetaan Irania useammin kuolemantuomioita.
Viime vuonna Iranissa teloitettiin ainakin 582 ihmistä, mikä on huomattavasti enemmän kuin edellisvuonna, raportoivat Irania seuraava ihmisoikeusjärjestö IHR ja kuolemantuomioita vastustava ECPM.