Kaiutinpinot ovat korkeita ja volyyminappulat ovat niin sanotusti kaakossa, eli ääntä piisaa. Ilmoille kantautuu kunnon korvamatorenkutus, jonka kohokohta kuuluu näin:
”Olemme lopen kyllästyneitä ja väsyneitä, pannaan menoksi. Nyt voittamaan, pannaan menoksi!”
Pian käynnistyy jo toinen tarttuva ralli, jonka kertosäkeen pääajatus on kirjailtu myös moniin ympärillä näkyviin punavalkoisiin otsapantoihin.
”Ben Kemal, geliyorum – olen Kemal, täältä tullaan!”
Liput liehuivat, viirit liehuivat, lakanat liehuivat, kun kymmenettuhannet turkkilaiset kokoontuivat perjantai-iltana Turkin pääkaupungin Ankaran yliopistoalueen kylkeen osoittamaan tukeaan 74-vuotiaalle miehelle nimeltä Kemal Kılıçdaroğlu.
Myös Kemal dedeksi eli Kemal-vaariksi kutsutun poliitikon toivotaan ja uskotaan lyövän sunnuntaina pidettävissä presidentinvaaleissa 85-miljoonaista kansaa 20 vuotta hallinneen, vallalle person ja demokratiaan vihamielisesti suhtautuvan 69-vuotiaan presidentti Recep Tayyip Erdoğanin.
Turkin tämänkertaisia vaaleja on kutsuttu äärimmäisen tärkeiksi maan sisäiselle kehitykselle ja kansainvälisille suhteille. Sanaa historiallinenkin käytetään, myös siksi, että Turkin tasavalta täyttää tänä vuonna sata vuotta.
”Turkin vuosisadalle – oikeaan aikaan oikea mies”, todetaan Erdoğanin vaalimainoksissa, joissa toivotaan hänelle lisää vuosia maansa johtajana.
Tasavaltalaisen kansanpuolueen CHP:n puheenjohtajan Kılıçdaroğlun taakse on asettunut yhteensä kuuden oppositiopuolueen liitto, jonka mielestä näissä vaaleissa on kyse suorastaan Turkin olemuksen pelastamisesta.
”Meillä on näissä vaaleissa kaksi vaihtoehtoa. Autokratia tai demokratia. Sorto tai vapaus. Viha tai rakkaus. Pelko tai toivo. Köyhyys tai vauraus. Talvi tai kevät. Me lupaamme teille: kevät tulee!” julisti vaaliliittoon kuuluvan Deva-puolueen puheenjohtaja Ali Babacan ja sai yleisön villiintymään.
Kemal Kılıçdaroğlun kannattajia kiipeili puihin seuraamaan opposition suurta vaalitilaisuutta.
Mielipidekyselyt näyttävät, että Kılıçdaroğlu johtaa hieman Erdoğania ja voisi saada voittoon tarvittavat yli 50 prosenttia äänistä jopa vaalin ensimmäisellä kierroksella. Kilvassa mukana oleva kolmas ehdokas Sinan Oğan nauttii vain noin kolmen prosentin suosiosta.
Koska kyseessä on Turkki, vaalien ainoa muuttuja ei kuitenkaan ole se, miten poliitikkojen puheet vakuuttavat kansalaisia ja kuinka se heijastuu äänestysintoon- ja päätöksiin.
Vaaleja ympäröi aito pelko siitä, voisiko Erdoğan ja tämän johtama Oikeus- ja kehityspuolue AKP väärentää vaalituloksen tai riitauttaa sen oikeusjärjestelmässä, jonka puolueettomuus ei nauti Erdoğanin valtakauden jäljiltä laajaa luottamusta.
Opposition mukaan turkkilaisten kannattaa silti sunnuntaina pitää ensisijaisesti huoli vain siitä, että he vievät jokaisen sukulaisensa, kaverinsa, kaverinkaverinsa ja tuttavansa äänestämään Turkille uutta alkua, kuten moni perjantain puhujista maanitteli.
”Älkää pelätkö, että vaalit ryövätään. Olemme pitäneet huolen siitä, että jokainen äänestyspaikka on turvattu”, lupasi Kılıçdaroğlu.
Kılıçdaroğlu on rakentanut itsestään hyvin hillityn julkikuvan. Hän kertoo ajatuksistaan vaatimattoman kotinsa keittiössä kuvatuilla Youtube-videoilla ja hänen tunnetuin iskulauseensa ei ole lause eikä edes sana, vaan emoji: kahden käden muodostama sydän.
Sydän-emoji on liioitellun pehmeä vastalause Erdoğanille, joka on kahminut valtaa itselleen, iskenyt useita kertoja asevoimillaan Syyriaan, puhdistanut poliittisia vastustajiaan tai sellaisiksi epäiltyjä hallinnosta, vehkeillyt Venäjän suuntaan ja kahlinnut suuren osan mediasta. Hänen lähipiirinsä raharikkailla on ollut kissanpäivät.
Kemal Kılıçdaroğlu ja muut opposition edustajat villitsivät kansaa käsin tekemillään sydän-emojeilla Ankarassa.
Kılıçdaroğlu on luvannut palauttaa Turkkiin parlamentaarisen demokratian ja sananvapauden. Hän sanoo haluavansa valtaan vain yhden viisivuotiskauden ajaksi, kunnes Erdoğanin aiheuttamat häiriöt on korjattu.
Häntä on kutsuttu myös lempinimellä Turkin Gandhi. Tämä tulee sekä hänen hillitystä olemuksestaan että siitä, että hän todella muistuttaa Intian rauhanomaisen itsenäisyyskamppailun isää Mahatma Gandhia.
Lempeä olemus ja rauhallinen sävy vetoavat moniin turkkilaisiin, jotka ovat väsyneet Erdoğanin aggressiivisiin, machomaisiin ja jakaviin puheisiin.
”Miehistä ei ole mihinkään, paitsi Kemal-vaarista”, julisti perjantain kampanjatilaisuudessa kyltti, jota piteli farkkuihin ja navan paljastavaan paitaan pukeutunut nuori nainen.
Nuori nainen piteli kylttiä, jossa luki: ”Miehistä ei ole mihinkään, paitsi Kemal-vaarista.”
Kılıçdaroğlun kannattajiin kuuluva, Turkin asevoimissa kymmenen vuotta palvellut ja terveyssyistä eläköitynyt entinen kersantti Sercan Yıldırım, 35, ei perjantaina ehtinyt osallistua suureen vaaliriehaan, koska hänellä oli kiireitä tietokoneensa ja viestejä tauotta pulputtaneen puhelimensa kanssa.
Sercan Yıldırım, 35, valmisteli kotonaan Ankarassa suurta vaalitarkkailuorganisaatiota sunnuntain vaaleihin.
Hän on yksi niistä sadoistatuhansista turkkilaisista, jotka yrittävät sunnuntaina tuijottaa silmä kovana joka ikistä maan 191 884:ää äänestyspaikkaa ja pitää huolen, että mitään vilpillistä ei tapahdu.
Yıldırımin järjestö, puolueista riippumaton ”Turkin vapaaehtoiset” on saanut yli sadaltatuhannelta kansalaiselta hakemuksen päästä tarkkailemaan vaaleja. Heistä monet ovat vuoden 2016 ristiriitaisen vallankaappausyrityksen jälkeisissä puhdistuksissa vaikeuksiin joutuneita ihmisiä.
Tarkkailijoiden päätehtävä on olla paikalla, kun kullakin äänestyspaikalla lasketaan äänet ja paikalla olevat puolueiden virkailijat vahvistavat laskennan allekirjoituksillaan. Ennen kuin vaalipaikan tulos lähtee eteenpäin, dokumentista otetaan valokuvat.
Näitä valokuvia tulvii sunnuntai-iltana Yıldırımin järjestön keskusrekisteriin joka puolelta maata, joka vastaa pinta-alaltaan yli kahta Suomea. Jos virallisessa vaalituloksessa ja kansalaisjärjestöjen sekä oppositiopuolueiden keräämässä aineistossa on eroavaisuuksia, todisteet vaalituloksen haastamiselle ovat koossa.
”Haluamme tietenkin, että Kılıçdaroğlu voittaa. Mutta vaalipäivänä meidän ainoa tavoitteemme on, että mitä tahansa äänestyspaikoilla on päätetty, kansan tahto saa toteutua”, Yıldırım sanoo.
Kun Yıldırımiltä kysyy, miksi hän äänestää Kılıçdaroğlua, vastaus alkaa dramaattisesti.
”Tätä kysymystä olen odottanut koko elämäni.”
Todellakin, Erdoğanin valta on kestänyt pidempään kuin hänellä on ollut äänioikeuteen vaadittava 18 vuoden ikä.
Yıldırım perustelee ensiksi äänestyspäätöstään sillä, että hän äänestäisi Turkin presidentiksi mieluummin ketä tahansa muuta kuin Erdoğania. Näin sanovat monet: presidentinvaalissa kyse on ensisijaisesti kansanäänestyksestä Erdoğania vastaan tai hänen puolesta.
Tästä ajatuksesta on syntynyt Turkin sosiaalisessa mediassa oma meemi-kulttuurinsa, jossa ihmiset julkaisevat kuvia asioista tai henkilöistä, joita he äänestäisivät mieluummin kuin Erdoğania: vessasandaalit, tuuletin, teetölkki, Darth Vader ja niin edelleen.
”Erdoğan kutsuu naisia huoriksi, miehiä maanpettureiksi ja sukupuolivähemmistöjen edustajia olioiksi”, Yıldırım sanoo murheellisena ja suuttumustaan pidätellen.
Yıldırımiin vetoaa Kılıçdaroğlussa esimerkiksi se, kuinka hänen Youtube-jutusteluissa näkyvä keittiö vaikuttaa vaatimattomammalta kuin monen tavallisen turkkilaisperheen keittiö.
Kılıçdaroğlu on sanonut, ettei hän halua asumaan Erdoğanin rakennuttamaan yli 1 100 huoneen palatsiin, vaan käyttäisi modernin Turkin isän ja CHP-puolueen perustajan Mustafa Kemal Atatürkin virka-asuntoa Çankaya Köşküa.
”Minua eivät kiinnosta tämän maan palatsit vaan ongelmat”, Kılıçdaroğlu julisti perjantai-illan pimeydessä, kun rankkasade alkoi pieksää väkijoukkoa.
Kymmenettuhannet turkkilaiset osallistuivat perjantai-iltana kuuden oppositiopuolueen kampanjatilaisuuteen Ankarassa.
Kampanjatilaisuus päättyi rauhallisesti sateen saattelemana.
HS tapasi aiemmin tällä viikolla Erdoğanin tukijoita alueella, jossa yli 50 000 ihmistä kuoli helmikuun maanjäristyksessä. Ihmiset kertoivat, että presidentti on tukenut heitä hyvin avokätisesti katastrofin jälkeen.
İslahiyen pahoin kärsineessä kaupungissa Erdoğanin puolueeseen AK:hon kuuluvat kaupunginvaltuutetut odottivat vaaleja levollisin mielin.
Valtuutettu Yakup Koç arveli, että Erdoğan voittaa nämäkin vaalit ja vieläpä ensimmäisellä kierroksella. Hän uskoo myös, että AK-puolue säilyttää enemmistönsä samana päivänä pidettävissä parlamenttivaaleissa.
”Erdoğan saa noin 53–54 prosenttia äänistä”, hän ennusti selvästi monia kyselyjä toiveikkaammin.
İslahiyen kaupunginvaltuuston jäsen, AK-puolueen Yakup Koç.
”Oikeaan aikaan oikea mies” -tekstillä ja Erdoğanin kuvalla varustettu valtava lakana roikkui liikekeskuksen seinustalla Ankarassa.
Koçin kollega Murat Dursun totesi, että opposition ongelma on sen ehdokkaiden ”laaduttomuus” ja taipumus keskittyä joutavuuksiin.
”Erdoğan ajattelee suuria kysymyksiä, kuten Mustanmeren kaasua tai itäisen Välimeren tilannetta”, Dursun sanoi.
Monille AK-puolueen tukijoille Erdoğan onkin suuren Turkin suuri johtaja, geopolitiikan strategi, joka petaa maalleen parempia asemia kansainvälisillä areenoilla. Opposition edustajat nähdään keskenään riitelevinä ja lillukanvarsiin takertuvina pikkusieluina.
Tästä asetelmasta Turkin vaaleihin on kehkeytynyt erillinen sanasota, jossa AK-puolueen väki vetoaa kannattajiin esimerkiksi lauseella: ”Älä myy maatasi yhdestä sipulista.”
Taustalla on se, että oppositio on pitänyt vaaleissa esillä hurjaa inflaatiota ja esimerkiksi sipulin hinnan moninkertaistumista.
Opposition meemimaakarit ovat julkaisseet vastahyökkäyksenä pilkallisia kuvia esimerkiksi AK-puolueen logosta, jossa hehkulampun tilalle on vaihdettu sipuli. Viesti on se, että valtapuolueella ovat ajatukset ja kosketus tavallisen kansan ongelmiin kadoksissa.
Entistä kersanttia Sercan Yıldırımiä suututtaa myös hintojen nousu ja Turkin talouden kaaos. Mutta hänen mukaansa kaikkein pahinta on se hallintotapa, jonka Erdoğan on itsensä ympärille kehittänyt: kaikki on alistettu yhdelle miehelle ja häntä ympäröivään mielistelijöiden verkostoon.
”Yhden miehen järjestelmä ei toimi, se ei ole terve.”
Ja se pitää tänä sunnuntaina kaataa.
”Tämä ei ole viimeinen tilaisuus kaataa Erdoğania, mutta tämä voi olla viimeinen kerta, kun hänet voi kaataa demokraattisesti.”
Yıldırım sanoo, ettei hän aio lopettaa aktivismiaan, vaikka nämä vaalit ryövättäisiinkin tai jos ne päätyisivät aitoon tappioon. Hänen mukaansa Erdoğanin Turkille aiheuttamia muutoksia voi verrata siihen, että joku olisi hyökännyt omaan kotiin.
”Jos joku tunkeutuu kotiini, minä puolustan sitä, minä tappelen vastaan. Jos minut lyödään maahan, nousen ylös ja jatkan taistelua. Me taistelemme loppuun asti. Tämä on meidän maamme”, hän sanoo.
Sercan Yıldırım, 35, ja hänen kumppaninsa Selime Koç, 35, ovat hyvin huolissaan Turkin demokratiakehityksestä. Turkkilaisessa suuryrityksessä työskentelevää Koçia huolestuttaa myös esimerkiksi se, kuinka kansainväliset sijoittajat ovat alkaneet hylkiä Turkkia maan epävakaan taloustilanteen vuoksi.