Sveitsiläinen kylä jäämässä valtavan kivi­vyöryn alle

Brienzin kylän asukkaita on pyydetty jättämään kotinsa välittömästi.

Ilmakuva Brienzin kylästä.

| Päivitetty

Sveitsissä sijaitsevan Brienzin kylän asukkaita on pyydetty jättämään kotinsa välittömästi kivivyöryn takia. Asiasta uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Vuoristossa sijaitseva kahden miljoonan kuutiometrin kokoinen kivimassa liikkuu niin nopealla vauhdilla, että sen odotetaan vaurioittavan 70 asukkaan kylää seuraavien viikkojen aikana, paikalliset viranomaiset kertoivat sveitsiläisen Swissinfo-median mukaan.

Vielä ei tiedetä, tulevatko kivet alas pikkuhiljaa vai kovalla vauhdilla tuhoten koko kylän.

Kivivyöryn taustalla on ilmaston lämpeneminen. Korkealla vuoristossa sijaitseva ikirouta sulaa, minkä seurauksena kivet lähtevät liikkeelle.

Brienzin kylässä asuu 70 ihmistä.

Brienzin tai Brinzaulsin kylä sijaitsee Alppien kyljessä Graubünden kantonisssa Itä-Sveitsissä.

Geologit ovat tarkkailleet kylän tilannetta jo pidempään, ja antaneet kivimassalle nimenkin ”island” (suomeksi saari), kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Kylän asukkaille oli aiemmin kerrottu, että heidän pitää mahdollisesti jättää kotinsa loppukesästä.

Viimeisimmän riskiarvion mukaan tilanne oli kuitenkin nopeasti muodostunut vaarallisemmaksi. Asukkaita pyydettiin yllättäen tiistaiaamuna jättämään kotinsa mahdollisimman pian, viimeistään perjantaina, BBC kertoo.

Brienzin asukkaille on tarjottu majoitus viereisistä kylistä, ja monet heistä odottavat palaavansa kotiinsa myöhemmin, BBC kertoo.

Brienziin pääsevät tällä hetkellä vain kylän asukkaat.

Tutkimuksen mukaan Sveitsin jäätiköiden tilavuus on puolittunut viimeisen sadan vuoden aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat