Saksan linja turva­paikan­hakijoihin kovenee: Käännytyksiä, raja­valvontaa ja vauhtia hakemusten käsittelyyn

Kyky vastaanottaa turvapaikanhakijoita on tullut Saksassa äärirajoille, koska Ukrainan sotapakolaisia on niin paljon.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz piti myöhään keskiviikkoiltana lehdistötilaisuuden Saksan hallituksen ja osavaltioiden linjattua turvapaikkapolitiikan muutoksista.

Berliini

Saksan demarijohtoinen hallitus aikoo kiristää turvapaikkapolitiikkaansa.

Liittokansleri Olaf Scholzin mukaan Saksa aikoo nopeuttaa turvapaikkahakemusten käsittelyä ja tehostaa niiden turvapaikanhakijoiden käännytyksiä, joilla ehdot maahan jäämiseksi eivät täyty. Joidenkin lähtömaiden osalta ehdot kiristyvät.

EU:n ulkorajojen valvontaa Saksa haluaa nyt tehostaa, yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Euroopan rajaturvallisuusvirastoa Frontexia pitää Saksan mukaan vahvistaa.

Myös sisärajavalvontaa eli Saksan omien rajojen valvontaa tehostetaan.

Scholz kertoi linjanmuutoksista myöhään keskiviikkoiltana Saksan liittovaltion ja 16 osavaltion neuvotteluiden päätteeksi.

Turvapaikanhakijoiden palautuksessa lähtömaihin tarvitaan Saksan hallituksen mukaan parempaa yhteistyötä lähtömaiden kanssa. Usein palautuksen esteenä on epäselvyys siitä, minne turvapaikanhakija kuuluisi palauttaa.

EU:n mukaan helmikuun lopussa Euroopassa oli 650 000 turvapaikanhakijaa odottamassa ratkaisua tilanteeseensa.

Saksan hallituksen ja osavaltioiden välille jäi edelleen turvapaikanhakijatilanteen kustannusten jakamisesta erimielisyyksiä, joiden ratkomista jatketaan kesäkuussa.

Nyt osavaltioille myönnettiin tämän vuoden kuluihin miljardi euroa lisää.

Maahanmuuton kustannukset riippuvat laskutavasta. Saksan valtiovarainministerin Christian Lindnerin mukaan liittovaltio käyttää 16 miljardia euroa siirtolaisuuden ja pakolaisuuden kuluihin. Siihen sisältyy esimerkiksi Ukrainan pakolaisille maksettava toimeentulotuki, korkeimmillaan noin 500 euroa kuussa.

Summan päälle tulevat paikallisesti osavaltio- ja kuntatasolla käytetyt rahat. Majoitus, integraatio ja alaikäisten tarvitsema apu ovat suurimpia kustannuseriä.

Kriisin hillitsemiseksi Scholz ilmoitti linjanmuutoksesta turvallisiksi luokiteltuihin lähtömaihin. EU:n jäseneksi pyrkivien maiden kansalaisia kohdellaan vastedes eri tavalla, tuleva muutos koskee erityisesti Georgiaa ja Moldovaa.

Georgiasta on tullut Saksaan tänä vuonna tammi-huhtikuussa 3 747 turvapaikanhakijaa.

Samaan aikaan Saksa pyrkii aktiivisesti houkuttelemaan ammatillisesti päteviä maahanmuuttajia myös EU:n ulkopuolelta pisteyttämällä heitä osaamisen perusteella.

Töihin tulevien maahanmuuttajien lupamenettelyitä helpotetaan tai poistetaan kokonaan. Saksan kielen opiskelua jo ennen maahan tulemista halutaan edistää.

Välimeren ja Lähi-idän turvapaikanhakijoiden määrä koettelee maiden kykyä vastaanottaa tulijoita Manner-Euroopassa erityisesti siksi, että alueella on miljoonia pakolaisia Ukrainasta. Ukrainasta sotaa paenneet eivät näy Saksan turvapaikkatilastoissa.

Saksan linjanmuutokset ovat seurausta siitä, että kunnissa ei enää pystytä majoittamaan kaikkia tulijoita. Turvapaikanhakijoita on majoitettuna urheiluhalleissa, jokiristeilylaivoissa ja kuntoutuslaitoksissa.

Jo joulun aikaan Berliinin entinen lentokenttä Tegel rakennettiin turvapaikanhakijoiden telttakyläksi.

Turvapaikanhakjioita Tegelin entisen lentokentän väliaikaisessa vastaanottokeskuksessa joulukuussa Berliinissä.

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu alkoi kiihtyä viime syksynä. Tänä vuonna tammi-huhtikuun aikana turvapaikkahakemusten määrä on kasvanut Saksassa 78,4 prosenttia edellisvuodesta. Kokonaismäärä neljän kuukauden aikana on 101 981. Luvut koskevat ensihakemusten jättäjiä.

Jo vuonna 2022 turvapaikanhakijoiden määrä oli 50 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019.

Saksassa on kiinnitetty huomiota alaikäisten, yksin tulevien turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun. Merkittävää lisäystä näkyy esimerkiksi Bosniasta ja Hertsegovinasta kansainvälisten siirtolaisuusjärjestön IOM:n tuoreen raportin mukaan.

Turvapaikanhakijoiden määrä selittyy muun muassa Syyrian 12 vuotta jatkuneella sisällissodalla, Afganistanin romahtamisella ja osaltaan Tunisian politiikalla ajaa Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulevat siirtolaiset pois maasta.

EU on yrittänyt uudistaa turvapaikkapolitiikkaansa jo vuosia, tuloksetta.

Suomessa Manner-Euroopan kaltaista uutta lisäystä turvapaikkahakemuksissa ei näy. Turvapaikkahakemuksia jätettiin Suomessa tammi–helmikuussa hakemuksia Migrin mukaan noin tuhat.

Todellinen piikki nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 2016, minkä jälkeen hakemusten määrä romahti. Korona-aikana turvapaikkahakemusten määrä väheni entisestään, ja turvapaikkahakemusten määrä on Suomessa edelleen pienempi kuin vuoden 2020 alussa.

Saksan osuus turvapaikanhakijoista Euroopassa on merkittävä.

Tämän vuoden helmikuussa 27 EU-maan sekä Norjan ja Sveitsin yhteensä saamien turvapaikkahakemusten määrä on noin 80 000, mikä on kolmannes enemmän kuin viime vuoden helmikuussa. Tästä joukosta Saksasta turvapaikkaa haki noin 25 000.

Eniten turvapaikanhakijoita tulee Syyriasta. Syyria on myös maa, josta tulevien turvapaikanhakijoiden osuus on kasvanut eniten.

Alkuvuodesta turvapaikanhakijoita Syyriasta Saksaan oli 73 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Seuraavaksi eniten turvapaikanhakijoita on tullut Afganistanista, Turkista, Iranista ja Irakista.

Saksan armeijan entisissä tiloissa toimivan pakolaiskeskuksen asukkaita ruokajonossa Schleswig-Holsteinissa sijaitsevassa Seethissa maaliskuussa.

Saksan valtiovarainministerin Christian Lindnerin mukaan Saksa ei ole tähän asti tehnyt tarpeeksi turvapaikkakriisin hallitsemiseksi. Hän sanoi keskiviikkona, että EU:n ulkorajoille pitää tarvittaessa rakentaa aitoja.

Edellisen liittokanslerin Angela Merkelin johdolla Saksa toivotti vuoden 2015 siirtolaiskriisissä turvapaikanhakijoita tervetulleiksi. Myös henkinen muutos on nyt Saksassa selvä.

Vuonna 2015 Eurooppaan saapui noin 1,2 miljoonaa turvapaikanhakijaa pääosin Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Nyt yksin Saksassa on noin miljoona Ukrainasta paennutta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat