Nigeriassa hukkui 15 lasta veneen kaaduttua, lisäksi 25 lasta kateissa

Lapset olivat matkalla keräämään polttopuita Shagarijoen toiselta puolelta, kun heidän ylikuormitettu veneensä kaatui.

Nigeriassa Afrikassa hukkui ainakin 15 lasta, kun heitä joella kuljettanut vene kaatui. Lisäksi 25 lasta on kateissa turman jäljiltä, kertoi paikallinen virkamies medialle.

Onnettomuus tapahtui Nigerian luoteisosassa Sokoton osavaltiossa tiistaina. Lapset olivat matkalla keräämään polttopuita Shagarijoen toiselta puolelta, kun heidän ylikuormitettu veneensä kaatui, kertoi Shagarin alueen johtajiin lukeutuva Aliyu Abubakar.

Hänen mukaansa paikalliset pelastusryhmät löysivät kuolleina 13 tyttöä ja kaksi poikaa. Löydetyt uhrit haudattiin paikalliseen kylään, sanoi pelastusoperaatiota valvonut Abubakar.

Länsi-Afrikassa sijaitseva Nigeria on Afrikan runsasväkisin valtio. YK:n tuoreiden tietojen perusteella maan väkiluku on yli 220 miljoonaa.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat