Maailman terveysjärjestö WHO kertoi torstaina, ettei apinarokko ole enää maailmanlaajuinen terveysuhka. Asiasta uutisoi Reuters.
WHO julisti apinarokon kansainväliseksi kansanterveysuhaksi viime heinäkuussa. Viime aikoina tartuntatapaukset ovat WHO:n mukaan vähentyneet.
Taudin julistaminen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi on vahvin toteamus, jonka WHO voi tehdä. Aiemmin WHO on julistanut esimerkiksi ebolan ja koronaviruksen kansainvälisiksi kansanterveysuhiksi. Kun tällainen päätös tehdään, WHO:n asiantuntijakomitea voi muun muassa antaa suosituksia taudin leviämisen rajoittamiseksi.
Apinarokkotartunnat lähtivät kasvuun useissa maissa viime toukokuussa. THL:n mukaan tapausmäärät ovat vähentyneet Euroopassa selvästi syksyn ja talven aikana.
Apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti, eikä se yleensä tartu lyhyissä arkikohtaamisissa. Tyypillisiä oireita ovat näppyläinen tai rakkulainen ihottuma. Ennen ihottumaa saattaa ilmetä muita yleisiä infektio-oireita, kuten kuumetta tai päänsärkyä.
Valtaosa tartunnoista on peräisin seksistä. Tavallisesti tauti paranee itsestään muutamassa viikossa.