Tubettaja myöntää romuttaneensa lento­koneen videon katselu­kertojen vuoksi

Trevor Jacob myöntää valehdelleensa siitä, että koneen putoaminen olisi ollut onnettomuus.

Trevor Jacob julkaisi joulukuussa 2021 videon, jossa hän hyppäsi pienlentokoneesta ja väitti koneen olevan putoamassa.

Yhdysvaltalaisen tubettaja Trevor Jacobin väite lentokone-onnettomuudesta osoittautui valheelliseksi, kertovat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ja uutiskanava CNN.

Jacob julkaisi joulukuussa 2021 videon, jossa hän hyppää pienlentokoneesta. Hän sanoi hyppynsä johtuneen siitä, että kone olisi putoamassa. Kone kyllä putosi, mutta kyseessä ei ollut onnettomuus kuten Jacob väitti.

Torstaina uutisoitiin Jacobin myöntävän, että hän antoi koneen pudota tahallaan tienatakseen videolla rahaa. Jacobin tavoitteena oli saada videolle paljon katselukertoja, sillä video oli osa kaupallista yhteistyötä.

Videolla on tällä hetkellä kolme miljoonaa katselukertaa Youtubessa.

29-vuotias Jacob on myös lentäjä ja laskuvarjohyppääjä. Hän tunnustaa tuhonneensa koneen tahallaan ja yrittäneensä kätkeä romuttuneen koneen osat estääkseen niiden tutkinnan, Yhdysvaltain oikeusministeriö totesi lausunnossaan.

BBC:n mukaan Jacobia saattaa odottaa korkeintaan jopa 20 vuoden vankeustuomio.

Marraskuussa Jacob nousi yksin lentokoneella ilmaan Kaliforniassa Santa Barbaran lentokentältä. Koneeseen hän oli asentanut useita kameroita ja lisäksi hänellä oli mukanaan laskuvarjo ja selfiekeppi.

Hänellä ei ollut aikomusta saavuttaa määränpäätään, vaan suunnitelmana oli hypätä laskuvarjon avulla koneesta lennon aikana ja kuvata sekä oma hyppynsä että koneen putoaminen, asianajotoimisto totesi lausunnossaan.

Kone putosi metsään 35 minuuttia nousun jälkeen.

Kaksi päivää koneen putoamisen jälkeen Jacob kertoi putoamisesta viranomaisille. Asiakirjan mukaan hän kuitenkin valehteli ettei tiedä koneen putoamispaikkaa. Myöhemmin hän matkusti paikalle ystävänsä kanssa ja tuhosi koneen hylyn.

Jo osa videon katsojista epäili Jacobin tarinan paikkansapitävyyttä. He huomauttivat, että Jacobilla oli laskuvarjo selässään jo konetta lentäessään, eikä hän katsojien mukaan edes yrittänyt laskeutua koneella turvallisesti.

Jacob ei heti vastannut BBC:n ja CNN:n kommenttipyyntöön. Häntä odotetaan oikeuden eteen tulevina viikkoina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat