Välimeren ylitse Eurooppaan pyrkivien määrä on kasvanut lähes kolminkertaiseksi viime vuodesta, kertoo Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontex. Sen mukaan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Välimeren ylitti yli 42 000 ihmistä.
Esimerkiksi Tunisiasta matkaan lähteneiden määrä on lisääntynyt yli kymmenkertaiseksi.
Frontexin johtajan Hans Leijtensin mukaan syynä Välimeren ylittäjien määrän kasvuun on ihmissalakuljettajien toiminnan muutos. He käyttävät uudenlaisia, kevyitä veneitä, joiden ansiosta paikkoja aluksille on enemmän ja matkojen hinnat ovat laskeneet.