Ukrainalaiset ja venäläiset sosiaalisen median kanavat julkaisivat perjantai-iltana kuvamateriaalia, jossa Ukrainan ohjus olisi tuhonnut Venäjän asevoimien käyttöönsä ottaman teollisuuslaitoksen rakennuksia Luhanskissa.
Samanlaisista tiedoista uutisoi myös venäläinen valtion uutistoimisto Ria Novosti, jonka mukaan Luhanskissa on raportoitu kahdesta räjähdyksestä.
Luhanskin maakuntakaupunki Itä-Ukrainassa on ollut Venäjän ja sen paikallisten liittolaisten hallussa vuodesta 2014 lähtien.
Paikallisen Ukraina-mielisen Telegram-kanavan Novosti Donbass 24/7:n mukaan ainakin kaksi räjähdystä kuului perjantai-iltana Luhanskin kaupunkialueelta.
Useiden kanavien väitteen mukaan Ukrainan iskun kohteena olisi ollut Poly-Pack-niminen elintarvikepakkauksia valmistanut teollisuuslaitos keskustan eteläpuolella. Venäjän joukot ovat väitetysti ottaneet teollisuuslaitoksen omaan käyttöönsä.
HS:n faktantarkistajan John Helinin mukaan savuavista rakennuksista julkaistut kuvat on otettu Luhanskin Tsymljanska-kadun molemmilta puolilta paikalta, jossa Poly-Packin laitokset sijaitsevat.
Novosti Donbass -kanavan mukaan asukkaat Ukrainan hallussa olevassa Družkivkan kaupungissa olisivat nähneet kahden lentokonetta tai ohjusta muistuttavan laitteen lentäneen kaupungin ylitse itään ennen Luhanskin räjähdyksiä.
Družkivka sijaitsee Kramatorskin kaupungin eteläpuolella ja sieltä on matkaa Luhanskiin yli sata kilometriä.
Ukraina ei ole aiemmin tehnyt iskuja Luhanskiin, koska sen ammukset eivät sinne ole yltäneet. Himars-raketinheittimet olisivat voineet juuri ja juuri kyetä ampumaan Luhanskiin, jos niitä olisi uskallettu tuoda aivan etulinjaan esimerkiksi Bahmutin ja Soledarin suunnalla.
Sotaa seuraavat verkkokanavat veikkailivat perjantai-iltana, että kyseessä olivat Britannian Ukrainaan toimittamat Storm Shadow -risteilyohjukset. Ohjustoimitus nousi uutisiin torstaina, kun yhdysvaltalainen uutiskanava CNN kertoi siitä.
Britannian puolustusministeri Ben Wallace kertoi perjantaina brittiparlamentille, että ohjukset ovat matkalla Ukrainaan ”tai jo perillä siellä”.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kiitti perjantaina Britannian pääministeriä Rishi Sunakia ohjuksista puhelinkeskustelussa, kertoo Sunakin kanslia tiedotteessaan.
”Pääministeri sanoi olevansa iloinen voidessaan toteuttaa helmikuisen lupauksensa toimittaa Ukrainalle pitkän kantaman vaikutuskykyä, jota se tarvitsee itsensä puolustamiseen”, Sunak sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Sunak viittasi lupauksiin, joita hän antoi Münchenin turvallisuuskokouksessa helmikuun 18. päivänä.
Britannia teki Ukraina-rahaston kautta ilmasta, maalta ja mereltä ammuttavia ohjuksia koskevan tarjouspyynnön toukokuun alussa mutta tällainen tilaus tuskin olisi ehtinyt toimitukseen asti reilun viikon sisällä.
Venäläinen Telegram-kanava Rybar väitti torstai-iltana, että Ukraina olisi ryhtynyt modifioimaan Su-24-pommikoneita Storm Shadow -ohjusten asentamista varten jo viime syksynä. Samaan tapaan neuvostoaikaisiin hävittäjämalleihin on asennettu AGM-88 Harm -ohjuksia, joilla Ukraina on tuhonnut Venäjän tykistötutkia.
Rybar on Venäjän puolustusministeriön lehdistöosastolla aiemmin työskennelleen Mihail Zvintšukin perustama sotakanava, jota myös läntiset sotaa analysoivat lähteet usein lainaavat.
Lentokoneesta maamaaleja kohti ammuttaviksi tarkoitettuja Storm Shadow -ohjuksia pystytään laukaisemaan tiettävästi sekä Mig-29-hävittäjistä että Su-24-pommittajista, joita Ukrainan ilmavoimilla on käytössä.
Storm Shadow on hyvin samantapainen ”bunkkerinmurskaaja” kuin Suomen ilmavoimien käytössä oleva yhdysvaltalainen Jassm-ohjus. Taistelukärkiä on kaksi, jotka toimivat peräkkäin ja läpäisevät näin vahvoja esteitä.
Ukrainaan arvellaan toimitetun 250–300 kilometrin lentomatkaan kykeneviä ohjuksia. Storm Shadow on muuten hyvin tavanomainen risteilyohjus, mutta sillä on tiettävästi hyvät häiveominaisuudet.
Telegramin ja Twitterin sotakanavat uutisoivat perjantai-iltana, että Luhanskista olisi löytynyt yhdysvaltalaisvalmisteisen ADM-160B Mald -harhautusohjuksen jäänteitä. Ukraina olisi siis harhauttanut ensin Venäjän ilmapuolustusta ennen varsinaista iskua, olipa se sitten tehty millä tavalla tahansa.