Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan puolusti Venäjän Vladimir Putinia perjantaina sen jälkeen, kun Turkin oppositio oli syyttänyt Venäjää maan vaaleihin sekaantumisesta. Asiasta uutisoi AFP.
Opposition pääehdokas Kemal Kılıçdaroğlu väitti torstaina, että Venäjän valtion toimijat olisivat vuotaneet julkisuuteen manipuloidun seksivideon, jolla yritetään vaikuttaa äärimmäisen tiukkoihin vaaleihin.
Kılıçdaroğlu kertoi Twitterissä torstai-iltana, että hänellä olisi todisteita siitä, kuinka ”rakkaat venäläiset ystävämme” olisivat tuottaneet tekoälyn avulla keskiviikkona sosiaaliseen mediaan ilmestyneen seksivideon opposition ehdokkaasta Muharrem İncesta.
Venäjä vastasi perjantaina kiistämällä sekaantumisensa Turkin vaaleihin. Samana päivänä Erdoğan lausui televisiossa, ettei hyväksy opposition Venäjä-syytöksiä.
”Herra Kemal hyökkää Venäjää ja herra Putinia vastaan. Jos Putinia kohtaan hyökätään, minä en hyväksy sitä”, Erdoğan sanoi.
”Meidän suhteemme Venäjään eivät ole yhtään vähemmän tärkeitä kuin suhteemme Yhdysvaltoihin”, hän jatkoi.
Turkki ei ole Venäjän hyökkäyssodan alettua osallistunut Venäjän vastaisiin pakotteisiin, vaan halunnut pitää yllä hyviä suhteita maan kanssa.
Oppositioehdokas İnce kutsui itsekin häntä kuvaavaa videota väärennökseksi, mutta ilmoitti silti luopuvansa ehdokkuudestaan vaaleissa. Hän sanoi, ettei halua opposition syyttävän häntä, mikäli he häviävät.
Turkin presidentinvaalit pidetään sunnuntaina. İncen vetäytyminen kilvasta parantaa kuuden oppositiopuolueen yhteisehdokkaan Kılıçdaroğlun mahdollisuuksia voittaa vaalit istuvaa presidenttiä Erdoğania vastaan. Kılıçdaroğlulla on mahdollisuudet viedä voitto jo ensimmäisellä kierroksella.
Vaalien voittajan pitää saada yli 50 prosenttia kaikista äänistä tai presidentin valinta siirtyy vaalien toiselle kierrokselle.
Vaalien toinen kierros järjestetään tarvittaessa toukokuun lopulla.