Venäjän tutkintakomitean johtaja Aleksandr Bastrykin ehdotti lauantaina, että Venäjän tulisi ryhtyä maan ”kansallistamaan maan talouden tärkeimpiä sektoreita”. Bastrykinin mukaan tämä toimenpide vaaditaan, jotta maan talous olisi turvattu sodan aikana.
Asiasta kertoo yhdysvaltalainen ajatushautomo ISW eli Institute for the Study of War. ISW:n mukaan ehdotus näin laajasta kansallistamisesta ylittää jo kommunistisen puolueenkin retoriikan. Sama on ajatushautomon mukaan huomattu myös venäläisillä sotaa seuraavilla sosiaalisen median kanavilla.
Huomionarvoista on etenkin se, että tällaista retoriikkaa käyttää yksi Venäjän suurimmista lainvalvontavirastoista.
Erään venäläisbloggarin mukaan Venäjän eliitin keskuudessa ovat viime aikoina yleistyneet laajemminkin talouspoliittiset ajatukset, jotka muistuttavat historian jyrkistä kommunismin suuntauksista: bolševismista ja Josif Stalinin opeista eli stalinismista.
ISW huomauttaa, kuinka Vladimir Putin on toistuvasti luonut valheellisia historiallisia yhteyksiä Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan sekä Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisen ”suuren isänmaallisen sodan” välille.
Ajatushautomon mukaan tämä narratiivi on avannut oven stalinismin kaltaisen kommunistisen ideologian yhä laajemmalle leviävälle kannatukselle Venäjän johdossa.