Israelin ja palestiinalaisten heiveröinen tulitauko rikkoutui alkuillasta sunnuntaina, kun Gazan kaistalta ammuttiin Israelia kohti raketti, kertoo uutistoimisto Reuters.
Uutistoimiston mukaan palestiinalainen aseellinen ryhmä olisi kuvannut raketin laukaisua ”tekniseksi virheeksi”. Israel kuitenkin reagoi nopeasti: Gazassa valtaa pitävän islamistiryhmä Hamasin mukaan Israel iski Gazan pohjoisosassa sijaitsevaan tukikohtaan pian raketin laukaisun jälkeen.
Gazan taivaat olivat aiemmin sunnuntaina rauhoittuneet viisi päivää kestäneen tulituksen jälkeen lauantaina ilmoitetun, Egyptin välittämänä sovitun tulitauon myötä. Tulituksissa kuoli yhteensä 33 ihmistä Gazassa ja kaksi Israelissa, jossa toinen kuolonuhri oli palestiinalainen.
Väkivaltaisuudet puhkesivat viime tiistaina, kun Israel surmasi kolme äärijärjestö Islamilaisen jihadin johtavaa jäsentä Gazaan tehdyillä iskuilla. Kolme muuta militanttiryhmän johtajaa sai surmansa myöhemmissä iskuissa.
Gazan kalastajat pääsivät sunnuntaina veneilleen, ja asukkaat lähtivät ulos kodeistaan juhlistamaan tulitaukoa. Israelissa viranomaiset poistivat rajoitukset, joita oli asetettu lähellä Gazan rajaa asuville israelilaisille.
Viidessä päivässä ehdittiin kuitenkin saada aikaan paljon vahinkoa: YK kertoi paikallisviranomaisten ilmoittaneen, että yli 50 kotia oli tuhoutunut ja vajaat tuhat ihmistä jäänyt vaille kotia Gazassa. Uutistoimisto AFP:n haastattelemat gazalaiset sanoivatkin tragedian jatkuvan tulitauon jälkeenkin.
Lääkintäviranomaiset ovat kertoneet haavoittuneita olevan Gazassa vajaat pari sataa ja Israelissakin kolmekymmentä. Heistä suurin osa loukkaantui paetessaan suojiin, ei suoraan palestiinalaisten rakettitulesta.
Sunnuntaina Israel myös avasi kaksi rajanylityspaikkaa Gazaan, joten esimerkiksi lääkkeiden, ruoan ja polttoaineen kuljettaminen köyhälle alueelle on mahdollista. Rajojen sulkeminen oli vaikuttanut palestiinalaisiin, joilla on työlupa tai lupa käydä sellaisissa välttämättömissä hoidoissa, joita Gazassa ei ole saatavilla.
Gaza on ollut Israelin saarron alla vuodesta 2007, jolloin islamistiryhmä Hamas nousi alueella valtaan.
Vaikka sekä Israel että Islamilainen jihad sanoivat sitoutuvansa tulitaukoon, kumpikin varoitti tulittavansa, jos toinen osapuoli rikkoo sopimusta.
”Hiljaisuuteen vastataan hiljaisuudella”, pääministeri Benjamin Netanjahun kansliasta kerrottiin lausunnossa.
Vaikka tilanne Gazassa rauhoittui, väkivaltaisuudet miehitetyllä Länsirannalla jatkuivat. Uutistoimisto AFP:n valokuvaajan mukaan Israelin joukot tekivät ratsian Nablusin kaupunkiin varhain sunnuntaina, mistä seurasi yhteenottoja asukkaiden kanssa.
Armeija sanoi lausunnossaan joukkojen ottaneen kiinni kaksi ihmistä, joita epäillään sotilaita kohti ampumisesta Länsirannalla.