Oppositio yltämässä vaalivoittoon

Armeijan tukema hallitus on kokemassa murska­tappion.

Liike eteenpäin -puolueen Pita Limjaroenrat ilmoitti aloittavansa hallitusneuvottelut Thaimaassa.

Thaimaan kaksi pääoppositiopuoluetta näyttävät voittavan maassa järjestetyt parlamenttivaalit, kun lähes kaikki äänet oli laskettu. Armeijan tukema hallitus on kokemassa murskatappion, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Eniten ääniä keräsi Liike eteenpäin -puolue, jonka puheenjohtaja kertoi aloittavansa hallitusneuvottelut.

”Nyt on selvää, että Liike eteenpäin on saanut ylivoimaisen tuen kansalta ympäri maata”, puolueen puheenjohtaja Pita Limjaroenrat sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Thaimaan nykyinen pääministeri on entisen sotilasjuntan komentaja Prayut Chan-o-cha, joka oli ehdolla pääministeriksi tälläkin kertaa. Hän hajotti parlamentin maaliskuussa, jolloin ilmoitettiin nyt käydyistä vaaleista.

Sotilaat ovat olleet herkkiä puuttumaan asioihin Thaimaassa. Maassa on ollut pitkälle toistakymmentä sotilasvallankaappausta sen jälkeen kun maa siirtyi kuningasvallasta perustuslailliseen monarkiaan vuonna 1932.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat