Kiinassa on tuomittu Yhdysvaltain kansalainen elinkautiseen vankeuteen vakoilusta, kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja The Washington Post -lehti.
78-vuotiaalla miehellä on Yhdysvaltain passi ja hän on asunut vakituisesti Hongkongissa.
Mies pidätettiin huhtikuussa 2021 Suzhoun kaupungissa. Suzhoun oikeuslaitoksen julkaiseman tiedotteen mukaan hänet ”todettiin syylliseksi vakoiluun, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ja häneltä vietiin poliittiset oikeudet loppuiäksi.”
Kansainväliseen vakoiluun liittyvät rikostutkinnat ja oikeudenkäynnit pidetään paljolti salaisina ja niistä tiedotetaan vain niukasti julkisuuteen.
Kiinan ja Yhdysvaltojen välit ovat viime aikoina kiristyneet muun muassa vakoiluepäilyjen sekä kauppa- ja teknologiakiistojen vuoksi.