Turkissa käydään historialliseksi kuvailtua vaalitaistoa, joka jatkuu toiselle vaalikierrokselle. Istuvan presidentin, autoritäärisen Recep Tayyip Erdoğanin kaksikymmenvuotisen valtakauden jatkumisen haastaa oppositioliittouman ehdokas Kemal Kılıçdaroğlu.
Sosiaalidemokraattisen CHP-puolueen puheenjohtaja Kılıçdaroğlu lupaa yhä vain autoritaarisemmaksi luisuneelle maalle demokraattista korjausliikettä. Yhteensä kuuden oppositiopuolueen liitto on koonnut voimansa Kılıçdaroğlun taakse.
Vastakkainasettelu näkyy vaalien lähtöasetelmissa: kyseessä on ennen kaikkea äänestys siitä, jatkaako Turkki nykyistä kehityssuuntaansa vai äänestääkö kansa demokratian ja muutoksen puolesta.
Kasvava määrä turkkilaisia syyttää Erdoğania myös inflaatiosta ja hitaasta reagoinnista helmikuussa tapahtuneisiin tuhoisiin maanjäristyksiin.
Lue lisää: Tutkija: Erdoğanin päävastustajaa odottaa hankala toinen vaalikierros
Ehdokkaat ovat monella tapaa toistensa vastakohtia. Pitkää valtakauttaan pyrkii jatkamaan itselleen valtaa keskittänyt, sananvapautta ja toisinajattelijoita kurittanut 69-vuotias Erdoğan.
Maltillisemmin esiintyvä Kılıçdaroğlu, 74, puolestaan lupaa palauttaa Erdoğanin kuristaman demokratian ja sananvapauden sekä yhdistää kahtiajakautuneen maan.
Kılıçdaroğlua on kutsuttu lempinimellä ”Turkin Gandhi”. Nimi tulee paitsi hänen puheistaan ja hillitystä olemuksestaan myös siitä, että hän muistuttaa ulkoisesti Intian rauhanomaisen itsenäisyyskamppailun isää Mahatma Gandhia.
Oppositiopoliitikon lempeä olemus ja rauhallinen sävy vetoavat moniin turkkilaisiin, jotka ovat väsyneet Erdoğanin aggressiivisiin ja jakaviin puheisiin.
Kemal Kılıçdaroğlua kutsutaan myös lempinimellä ”Turkin Gandhi”.
Kılıçdaroğlu on luvannut palauttaa Turkkiin parlamentaarisen demokratian ja sananvapauden. Toisin kuin kilpakumppaninsa, hän sanoo tavoittelevansa presidenttiyttä vain yhden viisivuotiskauden ajaksi – siirtymäkaudeksi korjaamaan maan demokratiaan tehtyjä vaurioita.
Kılıçdaroğlu on myös sanonut, ettei hän halua asumaan Erdoğanin rakennuttamaan yli 1 100 huoneen palatsiin, vaan käyttäisi modernin Turkin isän ja CHP-puolueen perustajan Mustafa Kemal Atatürkin virka-asuntoa Çankaya Köşküa.
Hürriyet Daily News -päivälehden mukaan oppositiojohtaja on kertonut, että jos hän voittaisi vaaleissa, tulisi hän jatkamaan Turkin taivalta kohti Euroopan unionin täysjäsenyyttä. Lehden mukaan hän on antanut ymmärtää seisovansa lännen riveissä, mutta pyrkivänsä samaan aikaan pitämään yllä hyviä välejä Venäjän kanssa.
Turkin vaaleja ovat varjostaneet huolet vaalivilpistä. Turkin oppositio on syyttänyt Erdoğanin tukijoukkoja tahallisesta viivyttelystä sunnuntaina pidettyjen presidentin- ja parlamenttivaalien ääntenlaskennassa.
Merkittävästä vaalivilpistä ei Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Toni Alarannan mukaan ole kuitenkaan näkynyt merkkejä.
Virallisesti Erdoğan oli saanut noin 49,5 prosenttia äänistä kun runsaat 99 prosenttia äänistä oli laskettu. Kılıçdaroğlun ääniosuus oli 45 prosenttia.
Kolmannella ehdokkaalla Sinan Oğanilla oli noin 5,5 prosentin kannatus.
Lue lisää: Vaalitarkkailijat: Turkki ei täytä periaatteita demokraattisten vaalien järjestämiselle
Ennen vaaleja tehdyt mielipidekyselyt näyttivät, että Kılıçdaroğlu olisi johtanut Erdoğania hieman, ja olisi voinut saada voittoon tarvittavat yli 50 prosenttia äänistä jopa vaalin ensimmäisellä kierroksella.
Vaalien toinen, 28. toukokuuta järjestettävä kierros näyttää tällä hetkellä todennäköiseltä, koska kukaan ehdokkaista ei ole saanut vaadittua vähintään yli 50:tä prosenttia kaikista äänistä.