Turkin presidentinvaalit ovat siirtymässä toiselle kierrokselle, kun istuva presidentti Recep Tayyip Erdoğan ei onnistunut saamaan sunnuntain äänestyksessä suoraan voittoon vaadittavaa yli 50 prosenttia äänistä.
Maanantaiaamupäivällä Suomen aikaa Erdoğan oli saanut virallisesti 49,4 prosenttia äänistä, kun runsaat 99 prosenttia äänistä oli laskettu. Hänen päävastustajansa, oppositiopuolue CHP:n johtaja Kemal Kılıçdaroğlu, oli saanut äänistä noin 45 prosenttia. Samaan aikaan järjestettiin myös parlamenttivaalit.
Toni Alaranta
Vaikka lopullista vaalitulosta ei vielä ole tullut, on Ulkopoliittisen instituutin Turkin politiikkaan erikoistuneen tutkijan Toni Alarannan mukaan jo varmaa, että vaaleissa mennään toiselle kierrokselle. Ja sille Erdoğan pääsee lähtemään vahvasta asemasta.
”Näyttää siltä, että Erdoğan on vahvemmilla seuraavalla kierroksella. Hänen puolueensa ja tukipuoleensa enemmistö säilyi parlamentissa. Sekin antaa psykologisen etuotteen”, Alaranta arvioi.
Erdoğanin äänisaalis oli suurempi kuin ennen vaaleja ennustettiin. Alaranta sanoo, ettei ollut asiasta kovin yllättynyt eivätkä ennusteet aina aiemminkaan ole onnistuneet löytämään kansan linjoja.
Suomen Lähi-idän instituutin tutkija Anu Leinonen taas kertoi STT:lle Istanbulista käsin arvioineensa vaalien menevän toiselle kierrokselle, mutta olevansa yllättynyt Erdoğanin vahvasta tuloksesta.
”Täällä puhutaan, että mielipidemittaukset olivat vaalien häviäjä, koska ne menivät niin pieleen. On liian aikaista sanoa, mistä tämä johtuu”, hän kommentoi.
”Tämä oli aikamoinen torjuntavoitto Erdoğanille, joka saattoi odottaa myös huonompaa tulosta omalta kannaltaan.”
Erdoğan puhui kannattajilleen myöhään yöllä ja totesi turkkilaisen Anadolu-uutistoimiston mukaan vaalituloksen olevan ”rakkauden tulos” ja olevansa itse johdossa.
”Se oli keskitien parvekepuhe, jonka hän piti kannattajiensa edessä osoittaakseen, ettei hän ainakaan häviämässä ole”, sanoo Alaranta.
Kilpailija Kılıçdaroğlu taas syytti Erdoğanin tukijoukkoja tahallisesta viivyttelystä sunnuntaina pidettyjen presidentin- ja parlamenttivaalien ääntenlaskennassa. Alarannan mukaan taktiikka on Turkissa tuttu.
”Siinä pantataan ääniä ja tehdään useita uudelleenlaskentoja niissä vaalipiireissä, joissa oppositio oli vahvoilla. Sillä tavalla luodaan vaali-iltaan asetelmaa, että Erdoğan näyttää olevan suurestikin johdossa. Se on psykologista sodankäyntiä.”
Merkittävästä vaalivilpistä ei Alarannan mukaan ole näkynyt merkkejä. Myös tutkija Leinonen kertoi STT:lle, ettei kukaan ole esittänyt laajamittaisia syytöksiä vaalivilpistä.
”Ilmeisesti myös opposition edustajat ja sitoutumattomat vaalitarkkailijat olivat paikalla ääntenlaskennassa. Vain aika yksittäisiä epäselvyyksiä näkyy olleen”, hän sanoi.
Turkin pääkaupungissa Ankarassa laskettiin sunnuntaina ääniä.
Kılıçdaroğlun tilanne näyttää seuraavalla kierroksella hankalalta. Hänen pitäisi sekä säilyttää aiemmat vasemmistolaiset ja kurdiäänestäjänsä sekä saada lisätukea.
Sen viisi prosenttia äänistä, joka ei mennyt ensimmäisellä kierroksella pääehdokkaille, sai kansallismielinen Sinan Oğan. Kılıçdaroğlun pitäisi siis houkutella Oğanin äänestäjiä näille suosiollisilla teemoilla, mutta se on vaikeaa ilman kurdikannatuksen menettämistä.
”Erdoğanille on todennäköisesti helpompaa saada näitä ihmisiä taakseen”, sanoo Alaranta.
Kılıçdaroğlu on muun muassa halunnut parantaa suhteita länsimaihin, joka ei kansallismielisille äänestäjille ole tärkeää.
Seuraava äänestyskierros järjestään vajaan kahden viikon päästä, sunnuntaina 28. toukokuuta. Alaranta odottaa parin viikon kampanjoinnin olevan kiihkeää, sillä panokset vaaleissa ovat suuria molemmin puolin.
”Tulemme näkemään hyvin kiivaan pari viikkoa, jossa myös loka lentää.”
Alaranta arvioi toiselle kierrokselle kantavan samoja teemoja, joita jo ensimmäisellä kierroksella nähtiin. Erdoğan on korostanut omia saavutuksiaan, kuten infrastruktuurihankkeita ja ”Uutta Turkkia” eli käsitystä, jonka mukaan Turkki olisi Erdoğanin 20 vuoden valtakauden aikana noussut maailmapoliittisesti isoksi toimijaksi.
Hän on myös yrittänyt kyseenalaistaa Kılıçdaroğlun linjaa kansalliseen turvallisuuteen vedoten ja väittänyt Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n suosivan Kılıçdaroğlua. Kılıçdaroğlu taas pyrkii laajemman demokratian rakentamiseen Turkissa ja haluaa palauttaa Turkin parlamentaarisen järjestelmän.
Lähi-idän instituutin Anu Leinosen mukaan vaalit ovat tähän mennessä sujuneet odotettua rauhallisemmin, ja se saattaa jatkua toisella kierroksella.
”Oletus oli, että kuulisimme vielä jyrkempää retoriikkaa tai pahimmillaan näkisimme väkivaltaista provokaatiota esimerkiksi Turkin kurdialueella. Ehkä tulevat kaksi viikkoakin sujuvat rauhallisemmin kuin on oletettu nyt, kun Erdoğan johti ensimmäisellä kierroksella merkittävällä äänimäärällä”, hän arvioi STT:lle.