”Tapaan tänään ystäväni Rishin”, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kirjoitti maanantaiaamuna viestipalvelu Twitterissä.
Muutama tunti myöhemmin Britannian pääministeri Rishi Sunak julkaisi Twitterissä lämminhenkisen kuvan valtion päämiesten halauksesta keskellä aurinkoista Britannian maaseutua.
”Tervetuloa takaisin”, luki Sunakin julkaiseman kuvan yhteydessä.
Zelenskyin ja Sunakin tapaamispaikkana oli Sunakin maaseutuasunto, joka sijaitsee Buckinghamshiressä noin 50 kilometrin päässä Lontoosta.
Sunak isännöi Zelenskyiä samassa huoneessa, josta Winston Churchill lähetti uhmakkaita puheitaan natseja kohtaan toisen maailmansodan aikana, uutistoimisto AFP kertoo.
Zelenskyi on viime päivien aikana kiertänyt ahkerasti Euroopassa: Britannian ohella hän on vieraillut Roomassa, Vatikaanissa, Berliinissä ja Pariisissa.
Samaan aikaan aseapua antavissa maissa odotetaan kuumeisesti hyviä uutisia Ukrainan odotetusta vastahyökkäyksestä.
Zelenskyi tekee reissullaan merkittävää pr-työtä sotaa käyvän maansa hyväksi. Presidentin mielessä on myös yksi erityinen haave, johon hän tarvitsee läntisiä kumppaneitaan: ”hävittäjäkoalitio”.
Sodan alkukuukausina Zelenskyi tervehti liittolaisiaan Euroopassa pääosin videoyhteyden välityksellä.
Zelenskyin ensimmäisen ulkomaanvierailu sotaa käyvän maan presidenttinä toteutui viime joulukuussa. Tuolloin Zelenskyi tapasi Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin. Yhdysvallat on ollut Ukrainan ylivoimaisesti suurin aseavun toimittaja.
Palattuaan Yhdysvalloista Zelenskyi poikkesi Ukrainan naapurimaassa Puolassa, joka on myöskin ollut merkittävä aseapua antava maa.
Kuluvan vuoden puolella Zelenskyin vierailut ovat lisääntyneet. Hän on vieraillut ainakin Britanniassa, Ranskassa, Belgiassa, Puolassa, Suomessa, Alankomaissa ja nyt viimeisen parin päivän aikana Italiassa, Vatikaanissa, Saksassa ja jälleen Ranskassa. Ja maanantaina Zelenskyi tapasi jälleen ”ystävänsä” Rishi Sunakin.
Viime päivät Euroopassa ovat jo tuottaneet konkreettista tulosta. Muun muassa Saksa lupasi lauantaina 2,7 miljardin euron arvoisen aseapupaketin Ukrainalle. Paketti on tähän mennessä Saksan suurin.
Britannia ilmoitti maanantaina toimittavansa Ukrainalle muun muassa satoja ilmatorjuntaohjuksia sekä satoja uusia taistelulennokkeja, joilla voi yltää yli 200 kilometrin päähän.
Britannia kertoi myös olevansa valmis aloittamaan ukrainalaisten lentäjien koulutuksen mahdollisimman pian.
Koulutuksen tarkoituksena on edesauttaa sitä, että Ukraina saisi toivomansa F-16-hävittäjät käyttöönsä, pääministerin hallinnon tiedotteessa kerrottiin.
Britannialla ei ole itsellään F-16-hävittäjiä.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Zelenskyi sanoi Sunakin tavattuaan olevansa erittäin toiveikas ”hävittäjäkoalition” luomisesta – ja että päätös tulisi ”melko pian”, mutta vielä tarvitaan vähän lisää työtä.
Ukrainalle on jo annettu neuvostovalmisteisia Mig-29-hävittäjiä. Mikään maa ei vielä ole ollut valmis tekemään päätöksiä moderneimmista hävittäjistä.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolestaan sanoi Ranskan television TF1:n haastattelussa maanantai-iltana, että Ranska on avannut oven ukrainalaisten lentäjien koulutukselle, uutistoimisto AFP kertoo.
Macron sanoi veikkaavansa, että keskusteluja käydään parhaillaan myös yhdysvaltalaisten kanssa.
Ukrainassa taistelut ovat jatkuneet Zelenskyin vierailun aikana.
Neljän ihmisen kerrottiin maanantaina kuolleen Itä-Ukrainassa sijaitsevassa Avdiivkan kaupungissa.
Ukrainan apulaispuolustusministeri Hanna Maliar puolestaan totesi, että kiivaat taistelut ovat jatkuneet Bahmutissa ja sen ympäristössä. Maliarin mukaan tilanne alueella on kaikin puolin vaikea.
Ukraina kertoi viime viikolla, että se on alkanut työntää Venäjän joukkoja Bahmutin ympäristöstä. Yhdysvaltalaislehti The New York Times arvioi sunnuntaina, että Venäjällä oli yhä halussaan 90 prosenttia lähes täysin tuhoutuneesta Bahmutin kaupungista.
Maanantaina raportoitiin myös räjähdyksistä Venäjän hallussa olevassa Luhanskin kaupungissa, ukrainalainen Ukrainska Pravda -lehti kertoo.
Brittilehti The Guardianin tietojen mukaan ukrainalaiset joukot olisivat ilmeisesti yrittäneet iskeä venäläisten komentokeskuksiin. Paikallisen nukkehallinnon mukaan isku olisi tehty kahdella Storm Shadow -ohjuksella.
Vastaavista iskuista raportoitiin lauantaina.
Britannia kertoi viime viikolla, että se on toimittanut Ukrainalle pidemmän kantaman Storm Shadow -ohjuksia.
Venäjä on lisännyt ilmaiskujaan ympäri Ukrainaa viime viikkojen aikana. Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War arvioi katsauksessaan sunnuntaina, että lisääntyneiden ilmaiskujen taustalla on yritys heikentää Ukrainan kykyä aloittaa kauan odotettu vastahyökkäys.
Venäjän puolustusministeriö kertoi maanantaina, että se oli onnistunut torjumaan Ukrainan laukaisemaan pitkän kantaman Storm Shadow -ohjuksen ensimmäistä kertaa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Reuters ei ole pystynyt vahvistamaan väitettä.