Junan kuulutuksessa kuului Hitlerin puhetta

Junan henkilökunta ei saanut kuulutuksia lakkaamaan eikä pystynyt korvaamaan niitä omilla kuulutuksillaan.

Itävallan rautatieyhtiö ÖBB:n juna Saksan Münchenissä huhtikuussa.

Itävaltalaisessa junassa kuului tavanomaisten kuulutusten sijaan vahingossa Adolf Hitlerin puhetta sunnuntaina. Puheen lisäksi junan kuulutusjärjestelmän kautta kuului joukko huutamassa Natsi-Saksaan liittyviä ”Heil Hitler” ja ”Sieg Heil” -huutoja.

Junan operaattorin mukaan tilanne ei ollut ainutlaatuinen, vaan samanlaisia tapauksia on sattunut viimeisten päivien aikana monta kertaa. Jo viime viikon torstaina. Tapauksista kertovat muun muassa itävaltalainen sanomalehti Heute ja Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Itävallan rautatieyhtiö ÖBB kertoo BBC:lle lähettämässään tiedotteessa uskovansa, että kuulutuksia ovat tehneet junan kyydissä olleet ihmiset. ÖBB on ilmoittanut tapauksista poliisille.

BBC:n mukaan kahta ihmistä tiettävästi epäillään asiaan liittyen.

Kuulutukset järkyttivät junan matkustajia, kertoo yksi Bregenzistä Wieniin matkalla ollut junamatkustaja BBC:lle.

Junan kyydissä ollut Itävallan parlamentin jäsen David Stögmüller sanoi, että kuulutuslaitteista soitettu Hitlerin puhe kesti noin 30 sekuntia, jota seurasi ”Sieg Heil” -huuto. Hän kertoi saaneensa viestin, jonka mukaan yksi junan matkustajista oli keskitysleiriltä pelastunut ihminen ja järkyttynyt kuulutusten takia.

Stögmüllerin mukaan junan henkilökunta ei saanut kuulutuksia lakkaamaan eikä pystynyt korvaamaan niitä omilla kuulutuksillaan. Muissa maissa tekniset ongelmat vaikuttavat esimerkiksi ilmastointilaitteisiin, Itävallassa tekninen ongelma on Hitler, totesi Stögmüller.

Hitler muutti Saksaan vuonna 1913, mutta syntyi Itävallassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat