Belgradin kouluampumisessa haavoittunut tyttö kuoli

Kymmenen ihmishenkeä vaatinut ammuskelu tapahtui toukokuun alussa.

Ambulansseja ja poliiseja ammuskelun tapahtumapaikalla koululla Belgradissa 3. toukokuuta.

Kouluampumisessa vakavasti haavoittunut tyttö on kuollut Belgradissa Serbiassa, kertoi maan televisio maanantaina. Tytöstä tuli näin joukkoampumisen kymmenes uhri.

Tyttö sai ampumisessa vakavia päävammoja, eivätkä lääkärit kyenneet lopulta pelastamaan hänen henkeään leikkauksesta huolimatta, kertoi Serbian media. Tytön ikää ei kerrottu.

13-vuotiaan pojan epäillään ottaneen isänsä aseen ja tappaneen yhdeksän luokkatoveriaan ja vartijan belgradilaisessa koulussa vajaa kaksi viikkoa sitten.

Vain päivä kouluampumisen jälkeen Serbiaa järkytti toinen joukkomurha, kun 21-vuotiaan miehen epäillään ampuneen kahdeksan ihmistä kylässä Belgradin liepeillä.

Serbiassa on Montenegron ohella suhteellisesti eniten siviilien omistamia aseita koko Euroopassa. Small Arms Survey -tutkimushankkeen vuonna 2018 julkistaman raportin mukaan Serbiassa oli hieman yli 39 ampuma-asetta sataa ihmistä kohden. Suomen luku oli runsaat 32.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat