Mocha-myrskyn uhriluku kasvaa edelleen, kymmeniä kuollut ja toista sataa kateissa

Mocha on voimakkain Bengalinlahdella koettu sykloni yli vuosikymmeneen. Kaikkiaan yli 80 ihmistä on saanut surmansa, mutta kuolleiden määrästä liikkuu epätarkkoja tietoja.

Pieni lapsi käveli tuhoutuneiden asumusten ja puiden keskellä rohigya-pakolaisleirissä maanantaina Sittwessa Rakhinen alueella Myanmarissa.

| Päivitetty

Yli 80 ihmistä on saanut surmansa Mocha-syklonin aiheuttamissa onnettomuuksissa Myanmarissa Kaakkois-Aasiassa, kertoivat maan valtiollinen media ja paikallisviranomaiset tiistaina.

Uhrimäärän odotetaan kuitenkin kasvavan vielä runsaasti, sillä muun muassa Rakhinen osavaltiossa maan länsiosassa sijaitsevasta Bu Man kylästä oli kateissa toista sataa ihmistä.

Useita rohingya-yhteisön jäseniä on kuollut Myanmarin länsiosissa. Asiasta kertovat paikallinen avustusjärjestö sekä paikallismedia Myanmar Now.

Paikalliset asukkaat ja Rakhinen alueella toimiva Partners-järjestö kertoivat uutistoimisto Reutersille, että sykloni on aiheuttanut valtavaa tuhoa ja useita ihmisiä on kuollut.

Myanmar Now -uutissivuston paikallislähteiden mukaan ainakin 22 ihmistä olisi kuollut rohingya-muslimien yhteisössä. Paikallinen asukas kertoi Reutersille jopa sadan rohigyan kuolleen. Asukkaan mukaan apu ei ollut vielä saapunut perille.

Mocha-sykloni rantautui sunnuntaina Bangladeshin ja Myanmarin raja-alueille, missä asuu lähes miljoona rohingya-pakolaista leireissä.

Mocha on voimakkain Bengalinlahdella koettu sykloni yli vuosikymmeneen. Noin 400 000 ihmistä evakuoitiin myrskyn edeltä Myanmarissa ja Bangladeshissa.

Tiistaina valtionmedia kertoi juntan johtajan Min Aung Hlaingin vierailleen pahoista tuhoista kärsineessä Sittwessa arvioimassa vahinkoja ja antamassa ohjeita.

Juntan aikaisemman lausunnon mukaan yli 800 taloa ja 14 sairaalaa tai terveysasemaa oli vaurioitunut eri puolilla maata.

YK ei ole viestintäongelmien vuoksi päässyt vielä tekemään kokonaisarvioita tuhoista, mutta sen mukaan pakolaisleirit ovat kärsineet merkittävistä vahingoista. YK:n mukaan jopa tuhannet ihmiset ovat avun tarpeessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat