Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuoreen raportin mukaan maailmassa teloitettiin 883 kuolemaantuomittua ihmistä vuonna 2022. Luku kasvoi 53 prosenttia edellisvuodesta, jolloin teloitettiin 579 ihmistä. Lähes kolmasosa teloitettiin huumeisiin liittyvien rikosten takia.
Luku pitää sisällään vain tiedetyt teloitukset. Amnestyn mukaan muun muassa Kiinassa uskotaan tapahtuneen tuhansia teloituksia, joita ei näy tilastoissa. Myös Pohjois-Korean ja Vietnamin lukujen uskotaan olevan raportoituja suurempia.
Selkeästi eniten tapauksia raportoitiin Iranissa ja Saudi-Arabiassa.
Iranissa teloitettiin 576 ihmistä viime vuonna, kun luku oli 314 vuonna 2021.
Iso osa Iranissa teloitetuista oli saanut tuomion murhasta tai huumerikoksista.
Viime vuoden joulukuussa Iranissa teloitettiin ihminen ensimmäistä kertaa liittyen maassa velloneisiin laajoihin mielenosoituksiin, jotka kohdistuivat maan vanhoillista hallintoa vastaan. Teloitus oli ensimmäinen varmistettu tapaus.
Joulukuun jälkeen Iranissa on teloitettu muutamia mielenosoittajia, ja useat mielensoittajat ovat saaneet kuolemantuomion.
Amnestyn raportti kertoo myös, että Iranissa teloitettiin viime vuonna viisi ihmistä, jotka olivat rikoksentekohetkellä alaikäisiä.
Saudi-Arabiassa teloitettujen määrä kolminkertaistui 196 ihmiseen.
Saudi-Arabian sisäministeriön mukaan 84 ihmistä teloitettiin terrorismiin liittyvien rikosten takia, Amnesty kertoo.
Viime vuoden maaliskuussa raportoitiin Saudi-Arabian viranomaisten teloittaneen 81 ihmistä ”massateloituksessa”. Puolet heistä kuuluivat maan šiialaiseen vähemmistöön. Human Rights Watch -järjestön mukaan teloitettujen oikeusprosesseissa oli huomattavia puutteita.
Vaikka teloitettujen määrä kasvoi viime vuonna huomattavasti, Amnesty Internationalin mukaan kuolemantuomion vastaisessa työssä tapahtui huomattavaa edistystä. Viime vuonna kuusi maata luopui kuolemantuomiosta kokonaan tai osittain.
Järjestön mukaan vain hyvin pieni osa maailman maista – tyypillisesti jo hyvin eristäytyneitä muusta maailmasta – käyttävät enää kuolemantuomiota.
Poikkeuksena tähän on esimerkiksi Yhdysvallat, jossa raportoitiin 18 kuolemaantuomitun teloitusta viime vuonna.