Kiinalainen kalastus­alus kaatui Intian valta­merellä, lähes 40 miehistön jäsentä kateissa

Miehistössä on kiinalaisia, indonesialaisia ja filippiiniläisiä. Etsintä- ja pelastusryhmiä on useista maista, muun muassa Australiasta.

| Päivitetty

Intian valtameren keskiosassa on kaatunut kiinalainen kalastusalus, kertoo Kiinan valtiollinen CCTV-kanava.

Miehistöön kuuluu 17 kiinalaista, 17 indonesialaista sekä viisi filippiiniläistä. Yhtään miehistön jäsentä ei ole toistaiseksi löydetty.

Kiinalaismedian mukaan maan presidentti Xi Jinping määräsi etsintä- ja pelastusoperaation aloitettavaksi. Etsintä- ja pelastusryhmiä on saapunut paikalle myös Australiasta sekä useista muista maista.

Kalastusalus kaatui median mukaan noin kolmelta tiistaiaamuna Pekingin aikaa.

Kiina on rakentanut kahden viime vuosikymmenen aikana maailman suurimman syvänmeren kalastuslaivaston. Kiinalaiset kalastajat ovat sittemmin purjehtineet kauemmas omilta vesiltä ja ajautuneet useisiin meririitoihin ja onnettomuuksiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat