Venäjä on poistanut puolalaisten ja liettualaisten stalinismin uhrien muistomerkit Etelä-Siperiasta Irkutskin kaupungin läheltä Pivovarihan kylästä. Puola lähetti Venäjälle nootin asian vuoksi. Liettuan ulkoministeriö puolestaan tiedotti, että Venäjän lähetystön asiainhoitajaa oli puhuteltu tiistaina.
Alueelta paljastui Neuvostoliiton avoimuuspolitiikan eli glasnostin aikana vuonna 1989 joukkohauta, johon oli haudattu yli 15 000 ihmistä poliittisten vainojen aikana 1930-luvulla.
Muistomerkit oli julkistettu 2015, Puolan radion mukaan yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa. Liettuan ja Puolan lehdistö kertoi muistomerkkien poistosta viikonloppuna.
Vielä huhtikuun puolivälissä Puolan suurlähetystö Venäjällä julkaisi kuvia kukkien laskusta muistomerkeille Pivovarihan kylässä.
Pivovariha on jo toinen paikka, josta Venäjä on kuukauden aikana poistanut puolalaisille ja liettualaisille stalinismin uhreille omistetun muistomerkin.
Vajaa kuukausi sitten Liettuan yleisradioyhtiö LRT kertoi Venäjän poistaneen puolalaisten ja liettualaisten stalinismin uhrien muistomerkin myös Permin alueelta.
Tiedon poistosta se sai kielletyn kansalaisjärjestön Memorialin paikallisilta jäseniltä, jotka raportoivat stalinismin uhrien muiston hävittämisestä. Stalinismin uhreista tietoa koonnut kansalaisjärjestö kiellettiin Venäjällä vuoden 2021 lopulla ennen kuin Venäjä käynnisti suurhyökkäyksen Ukrainaan.
Muistomerkki Permin alueella oli julkistettu 2016 puolalaisten ja liettualaisten lahjoitusten turvin. Entisen Galašorin kylän hautausmaalle on haudattu noin 90 puolalaista ja liettualaista. Memorialin mukaan puolalaisten ja liettualaisten kyyditykset kylään olivat alkaneet 1945.
Puola, Liettua, Latvia ja Viro ovat poistaneet kymmeniä Neuvostoliiton toisen maailmansodan voiton kunniaksi pystyttämiä sotilasmuistomerkkejä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaa vastaan viime vuonna.
Baltian maat ja Puola näkevät alueilleen pystytetyt neuvostoaikaiset sotilasmonumentit kunnianosoituksena samalle valtiolle, joka tuhoaa siviiliväestöä Ukrainassa. Samalla Moskova käyttää niitä levottomuuksien lietsomisen välineenä, sillä monille venäjänkielisille neuvostoaikaiset monumentit ovat tärkeitä muistopaikkoja.
Venäjän mukaan neuvostoaikaisten monumenttien tarkoitus on kunnioittaa voittoa natsismista. Se on pitkään syyttänyt historian vääristelystä naapureitaan, jotka ovat käsitelleet kyydityksiä Neuvostoliiton toteuttamina ihmisyyden vastaisina rikoksina.
Lue lisää: Lenin-patsaan poistosta käydään oikeutta: Taustalla on mies, jonka mielestä ”Lenin kuuluu Turkuun”