Uudessa-Seelannissa poliisi uskoo ainakin kuuden ihmisen kuoleman aiheuttaneen hostellipalon olleen tuhopoltto. Tapauksesta on aloitettu henkirikostutkinta.
Toimittajille puhunut poliisijohtaja ei avannut perusteita poliisin epäilyksille. Ketään ei ole otettu kiinni, mutta poliisilla on lista ihmisiä, joita halutaan kuulla.
Aiemmin poliisi kertoi, että rakennuksessa oli pari tuntia ennen suurta paloa palanut sohva eikä siitä ollut ilmoitettu pelastustoimelle. Palojen mahdollinen yhteys on tutkinnassa.
Ihmisiä on edelleen kateissa tiistaina paikallista aikaa Wellingtonissa tapahtuneen palon jäljiltä, joten kuolonuhreja voi löytyä lisää. Poliisi on tänään päässyt aloittamaan tutkinnan sisällä vaurioituneessa rakennuksessa.