Venäjän ilmatilassa liikkuu länsivalmisteisia lentokoneita, joiden osia ei pakotteiden vuoksi ole voitu uusia. Viime vuoden aikana ongelmakoneilla lennettiin yli 2 000 lentoa, Kommersant kertoi tiistaina.
Kommersant perustaa tietonsa nauhoitukseen, jonka se on saanut Venäjän liikennevalvontaviraston Rostransnadzorin johtajan Viktor Basarginin esitelmästä duuman liikennekomitealle tiistaina.
”Tiettyjä osia on yksinkertaisesti mahdoton tuoda maahan”, Basargin sanoi nauhoitteella Kommersantin mukaan.
Varaosien toimitusaika on Basarginin mukaan venynyt pakotteita edeltäneestä 3–7 päivästä 2–4 kuukauteen. Samalla hinnat ovat nousseet.
Basargin sanoi kuitenkin, että siviililentoliikenne Venäjällä toimii pakotteista huolimatta sujuvasti.
Monien lentoyhtiöiden kuten Aeroflotin edustajat kiistivät vanhentuneiden osien käytön.
Venäjän liikenneministeriön edustaja sanoi, että Venäjän ilmailu- ja liikennevalvontavirastoilla on riskien arviointimenetelmiä. Venäjällä lennetään noin miljoona lentoa vuodessa.
Tilaisuudessa kuultiin myös selkeä varoituksen ääni. Asiantuntija Fjodor Borisov Venäjän talousyliopiston HSE:n liikenteen tutkimusinstituutista varoitti kasvavasta varaosaongelmasta Venäjällä.
”Markkinat voivat tyssätä lentokonepulaan – mutta se on parempi kuin koneen toimintakatkos ilmassa”, Borisov sanoi Kommersantin mukaan.
Borisov jatkoi, että Iranissa ilmailuonnettomuuksien määrä on lisääntynyt pakotteiden vuoksi. Tilanne oli Iranissa parantunut, kun lentokoneteollisuuden valvontaa oli tiukennettu.