Limusiini­yrityksen johtaja todettiin syylliseksi viiden vuoden takaiseen turmaan, jossa kuoli 20

Yhteensä 20 ihmistä kuoli, kun limusiini syöksyi kovaa vauhtia tienvarsi­ravintolan parkkipaikalle Schoharien piirikunnassa.

Onnettomuuden uhrien omaisia kävi tapahtumapaikalla Schohariessa onnettomuutta seuraavana päivänä.

| Päivitetty

Yhdysvalloissa limusiiniyrityksen johtaja on todettu syylliseksi New Yorkin osavaltiossa vuonna 2018 sattuneeseen tuhoisaan limusiinionnettomuuteen liittyen.

Miehen todettiin syyllistyneen rikoksiin, jotka vastaavat Suomen oikeusjärjestelmässä jotakuinkin kuolemantuottamusta.

Yhteensä 20 ihmistä kuoli, kun yksi hänen yrityksensä limusiineista syöksyi kovaa vauhtia tienvarsiravintolan parkkipaikalle Schoharien piirikunnassa. Limusiiniturma on yksi Yhdysvaltain tuhoisimmista tieliikenneonnettomuuksista edellisten kahden vuosikymmenen aikana.

Kaikki 17 limusiinissa ollutta matkustajaa sekä ajoneuvon kuljettaja saivat surmansa. Lisäksi onnettomuudessa kuoli kaksi parkkipaikalla ollutta ihmistä, joita päin kovaa vauhtia kulkeva limusiini oli sinkoutunut.

Tutkinnassa selvisi, että limusiini ei ollut läpäissyt katsastusta eikä kuljettajalla ollut ajoneuvon käyttämiseen tarvittavia lupia.

Nähtävästi kuljettaja oli myös jättänyt pysähtymättä stop-merkin kohdalla vain hetkeä ennen törmäystä.

Ajoneuvo kuului Prestige Limousine -yritykselle. Yritystä johti omistajan poika, joka todettiin syylliseksi 20 erilliseen kuolemantuottamukseen.

Hän voi saada jopa 15 vuoden vankeustuomion. Tuomio on määrä lukea toukokuun 31. päivänä.

Lue lisää: New Yorkin kuvernööri: Hää­seuruetta tuhoisin seurauksin kuljettanut limusiini oli katsastamaton ja kuskin ajo­luvat puutteelliset

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat