”Heräsin. Oveamme rikotaan”, kirjoitti venäläinen oppositiopoliitikko ja Moskovan valtionyliopiston dosentti Mihail Lobanov Telegram-kanavallaan kello 6.33 torstaina.
Ovella olivat Venäjän turvallisuuspalvelun työntekijät, jotka olivat tulleet tekemään kotietsintää.
Venäjän valtiollinen uutistoimisto Ria Novosti julkaisi etsinnästä videon, jossa kasvonsa peittäneet turvallisuuspalvelun työntekijät repivät oven irti saranoiltaan. Oveen oli spreijattu Venäjän sotatoimien tunnuksena toimiva Z-merkki. Videolta on kuvaaja mukaan luettuna laskettavissa ainakin viisi ihmistä, jotka ovat murtautumassa sisään asuntoon.
The Insider -julkaisun mukaan asunnossa asuvat Lobanov ja hänen vaimonsa, jotka näkyvät videolla makaamassa vatsallaan lattialla.
Videossa ei ole ääniä.
Ria Novosti kertoo turvallisuuspalveluihin kuuluvan lähteensä mukaan, että etsintöjä olisi tehty Putin-kriitikko Ilja Ponomarjovin yhteistyökumppanien koteihin. Ponomarjov on Venäjän entinen parlamentaarikko, joka on sittemmin saanut Ukrainan kansalaisuuden. Nykyään hän asuu Kiovassa.
Nykyään Kiovassa asuva Ilja Ponomarjov tunnetaan Venäjän presidentin kriitikkona.
Ponomarjov on hiljattain ollut julkisuudessa esimerkiksi Kremliin väitetysti tehdyistä lennokki-iskuista. Tuolloin hän väitti olevansa varma, että iskun takana olisi ollut Venäjällä toimiva vastarintaryhmä.
Venäjällä Ponomarjov on listattu sekä ulkomaiseksi agentiksi että terroristiksi ja ekstremistiksi. Häntä syytetään Venäjän asevoimia koskevien valeuutisten levittämisestä.
Lobanovin edustajien mukaan hän ei ole Ponomarjovin yhteistyökumppani eikä tunne koko ihmistä. Lobanovin edustajat väittävät, että tätä vainotaan tämän oman poliittisen toimintansa vuoksi ja että turvallisuuspalvelut käyttävät Ponomarjovia tekosyynä kotietsintöjen oikeuttamiselle.
Ihmisoikeusprojekti OVD-infon mukaan sen asianajajaa Oksana Okuškoa ei päästetty Lobanovin luo.
Venäläismedioiden mukaan kotietsintöjä tehtiin torstaiaamuna lähteestä riippuen neljällä tai viidellä eri Venäjän alueella. Kotietsinnöistä uutisoivat lukuisat venäläismediat, kuten Ria Novosti ja Kommersant, sekä hallintoa vastustavat Meduza ja Radio Svoboda.
The Insiderin mukaan kotietsintöjä tehtiin ainakin Jabloko-puolueen jäsenten Galina Filtšenkon ja Nodari Hananašvilin sekä pietarilaisen Ladoga-julkaisun päätoimittajan Aleksandr Kalininin koteihin. Turvallisuuspalveluiden mukaan kaikilla kolmella olisi yhteyksiä Ponomarjoviin ja he olisivat osallistuneet Ponomarjovin järjestämän ”Kansanedustajien kongressin” kokoukseen Puolassa marraskuussa 2022.
Kongressi perustettiin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Se kuvailee olevansa ”Venäjän siirtymäajan parlamentti Putinin hallinnon kaatumisen jälkeen” ja puoltavansa miehitettyjen ja pakkoliitettyjen alueiden palauttamista Ukrainalle. Venäjän valtakunnansyyttäjänvirasto julisti sen huhtikuussa ei-toivotuksi järjestöksi Venäjällä.
Kyseessä on jo kolmas Ponomarjovin syytteisiin liittyvä kotietsintöjen aalto Venäjällä. Aiemmat etsinnät tehtiin syys- ja joulukuussa 2022.
Joulukuussa Ria Novosti kertoi, että turvallisuuspalvelut tarkastivat Telegram-kanavien ylläpitäjien ja entisten kansanedustajien kytköksiä muun muassa Ukrainan turvallisuuspalveluun.
Mihail Lobanov kertoi Telegram-kanavallaan heränneensä siihen, että ovea murrettiin. Videon perusteella se irrotettiin saranoiltaan täysin.